Falander pidätti hänet, kun hän aikoi seurata mukana, ja meni. Kahden minuutin kuluttua hän palasi. Hän oli aivan valkoinen kasvoiltaan, mutta rauhallinen, ja sanoi ainoastaan:
— Ei ollut vapaa!
— Sepä harmillista!
— No, saamme pitää toisilleme seuraa niin hyvin kuin voimme!
Ja he pitivät toisilleen seuraa ja söivät ja joivat ja puhuivat elämästä ja rakkaudesta ja ihmisten pahuudesta; ja he tulivat kylläisiksi ja humaltuivat ja menivät kotiin nukkumaan!
KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Sielu mereen.
Rehnhjelm heräsi seuraavana aamuna kello 4 siihen, että oli kuulevinaan jonkun huutavan nimeään. Hän nousi istualleen sängyssä ja kuunteli — kaikki oli hiljaista. Hän veti rullakaihtimen ylös ja näki harmaan, sateisen ja tuulisen syysaamun. Hän paneutui jälleen maata ja koetti turhaan saada unta. Tuulessa oli niin paljon kummallisia ääniä; ne valittivat ja varottivat, itkivät ja inisivät. Hän koetti ajatella jotain hauskaa: onneaan; otti osansa ja alkoi lukea; mutta siitä tuli vain "kyllä, prinssi" ja hän ajatteli Falanderin sanoja ja huomasi tämän osaksi olleen oikeassa. Hän koetti ajatella, miltä hän näyttäisi Horationa näyttämöltä; kuvitteli mielessään Agneksen Ofeliana ja näki hänessä ulkokullatun juonittelijan, joka Poloniuksen kehotuksesta heitteli verkkoja hänen eteensä; hän tahtoi karkottaa tämän kuvan ja sai Agneksen sijaan mielistelevän mamselli Jacquetten, jonka viimeksi oli nähnyt näyttelevän Ofeliaa kaupunginteatterissa. Turhaan koetti hän hälventää näitä ikäviä ajatuksia ja kuvia, mutta ne vainosivat häntä kuin sääsket. Kun hän oli taistellut itsensä väsyksiin, nukahti hän ja sai läpikäydä samat tuskat unissaan, ja hän riuhtasi itsensä irti niistä ja heräsi, mutta nukahti jälleen, jolloin samat näyt uusiintuivat. Kello 9 korvilla heräsi hän omaan huutoonsa ja silloin ponnahti hän ylös sängystä kuin olisi hän tahtonut paeta pahoja henkiä, jotka häntä ahdistivat. Kun hän asettui peilin eteen, huomasi hän itkeneensä. Hän pukeutui nopeasti, ja kun hänen piti vetää saappaat jalkaansa, juoksi hämähäkki lattian yli. Hän ilostui, sillä hän uskoi hämähäkkeihinkin, ja ne muka ennustavat onnea; hän tuli mainiolle tuulelle ja sanoi itselleen, ettei saa iltasin syödä krapuja, jos mieli nukkua hyvin. Hän joi kahvinsa, poltti piipullisen ja istui hymyillen sadekuuroille ja tuulelle tuolla ulkona, kun hänen ovelleen naputettiin. Hän hätkähti, sillä hän pelkäsi kaikkia tietoja tänä päivänä, hän ei tiennyt miksi; sitten muisti hän hämähäkin ja avasi levollisesti oven.
Se oli herra Falanderin piika, joka pyysi hänen vihdoin tulemaan herra
Falanderin luo täsmälleen kello 10 hyvin tärkeän asian vuoksi.
Jälleen valtasi hänet tuo selittämätön tuska, joka oli hänen aamu-untansa vaivannut. Hän koetti kuluttaa vielä jäljellä olevan tunnin. Mutta se oli mahdotonta. Silloin puki hän päälleen ja kiiruhti sydän vasemmassa kainalokuopassa Falanderin luo.