— Vai niin? Niin, se Lundell, hän osaa käyttää ihmisiä hyväkseen; hän on ihmeteltävän käytännöllinen mies. Mutta tule mukaan, niin menemme sisälle härnäämään häntä, se on hupaisinta, mitä minulla täällä on tarjottavana; silloin kenties samalla saat kuulla Montanuksen puhuvan ja se on toden teolla hauskaa.
Ei niin paljon sen houkuttelemana, että saisi kuulla Montanuksen puhuvan, vaan pikemmin siitä syystä, että saisi lasillisen vettä, seurasi Falk Selléniä, auttaen häntä kantamaan telineitä ja maalilaatikkoa.
Tuvassa oli kohtaus sen verran muuttunut, että malli oli saanut istuutua rikkonaiselle tuolille ja että Montanus ja Ygberg olivat asettuneet kaappisänkyyn. Lundell seisoi telineitten ääressä poltellen rätisevää puista nysää köyhien toveriensa edessä, jotka iloitsivat pelkästä piipun läsnäolostakin.
Kun tuomari Falk oli esitetty, otti Lundell hänet heti huostaansa, tahtoen kuulla hänen mielipiteensä taulusta. Huomattiin, että taulu muistutti Rubensia, ainakin aiheensa, joskaan ei värien ja piirustuksen puolesta. Sitten Lundell purki mieltään taiteilijoille epäsuotuisista ajoista, repi alas akatemian ja sätti hallitusta, joka ei tehnyt mitään kotimaisen taiteen hyväksi. Hän maalasi paraikaa alttaritaulun luonnosta Träskålan kirkkoon, mutta oli aivan varma siitä, ettei sitä hyväksytä, sillä ilman juonitteluja ja suosituksia ei saavuteta mitään. Tätä sanoessaan heitti hän tutkivan silmäyksen Falkin vaatteisiin, nähdäkseen, kelpaisiko tämä suosittajaksi.
Toisellaisen vaikutuksen oli Falkin tulo tehnyt molempiin filosofeihin. He olivat hänessä heti keksineet "oppineen" ja he vihasivat häntä, sillä hän voisi anastaa heiltä heidän maineensa tässä pienessä yhteiskunnassa. He vaihtoivat merkitseviä silmäyksiä, jotka Sellen heti käsitti ja joka sentähden joutui kiusaukseen esittää nämä ystävänsä loistossaan ja jos mahdollista saada aikaan sanasodan. Pian keksi hän eripuraisuuden omenan, tähtäsi, heitti ja se osui.
— Mitä sanoo Ygberg Lundellin taulusta?
Ygberg, joka ei ollut niin pian odottanut saavansa sananvuoroa, ajatteli muutamia sekunteja. Sitten vastasi hän painokkaalla äänellä seuraavasti, Ollen hieroessa hänen selkäänsä, jotta se pysyisi jäykkänä:
— Taideteos voidaan minun mielestäni erittää kahteen luokkaan: sisällykseen ja muotoon. Mitä tämän taideteoksen sisällykseen tulee, on sisältö syvällinen ja yleisinhimillinen, aihe on hedelmällinen, sellaisenaan ja sinänsä, sekä sisältää kaikki ne käsitemääritelmät ja potenssit, jotka voivat tulla kysymykseen taiteellisessa tuotannossa; mitä taasen muotoon tulee, jonka itsessään de facto on ilmaistava käsite, tahtoo sanoa absoluuttinen identiteetti, oleminen, minuus — niin ei voi olla huomaamatta sitä vähemmän adekvaatiksi.
Arvostelu mairitteli Lundellia, Olle hymyili autuaallisesti, aivan kuin olisi nähnyt taivaalliset sotajoukot, malli nukkui ja Sellen huomasi, että Ygberg oli saavuttanut loistavan menestyksen. Nyt kääntyivät kaikkien katseet Falkiin, jonka oli nostettava maasta viskattu taisteluhansikas, sillä että se oli hansikas, siitä olivat kaikki yksimielisiä.
Falkia sekä huvitti että suututti ja hän etsi muistinsa vanhoista romusäiliöistä joitakin filosofisia ilmapyssyjä, kun hänen katseensa osui Olle Montanukseen, joka lopulta oli saanut kasvoihinsa kouristuksia, jotka merkitsivät, että hän aikoi puhua. Falk tähtäsi umpimähkään, latasi Aristoteleella ja laukasi.