— Aivan varmaan, jos minä annan puoltolauseen.
— Luuletteko todellakin?
— Aivan varmasti!
— Nyt näin uuden piirteen. Olkaa hyvä ja säilyttäkää tuo ilme! Kas noin! Erinomaista! Pelkään, että meidän on käytettävä koko tämä päivä, herra tukkukauppias. On vielä koko joukko pikkukohtia jäljellä, jotka vasta vähitellen voi huomata! Teidän kasvoissanne on runsaasti mieltäkiinnittäviä piirteitä.
— No, niin ollen syömme yhdessä päivällistä ulkona! Ja seurustelkaamme ahkerasti, että herra Lundell saa tilaisuuden paremmin tutkia minun kasvojani toista painosta varten — joka aina voi olla hyvä olemassa! Minun täytyy todellakin sanoa, että harvat ihmiset ovat kuvanneet minut niin miellyttävällä tavalla kuin te, herra Lundell!…
— Oo, pyydän.
— Ja minä sanon teille, herrani, että minä olen tarkkanäköinen, joka vallan hyvin erotan toden imartelusta.
— Sen minä huomasin heti, vastasi Lundell tunnottomasti. Ammattini on kehittänyt minua ihmisten arvostelutaidossa.
— Herralla on tarkka silmä; kaikki eivät todellakaan osaa minua arvostella. Vaimoni esimerkiksi…
— No, naisilta sitä ei voi vaatia.