KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Ruotsista.
Oli päästy jälkiruokaan. Samppanja kimalteli laseissa, joihin kattoruunusta Nicolaus Falkin huoneiston ruokasalissa Skeppsbron luona tulvivat valosäteet taittuivat. Arvid sai ystävällisiä kädenpuristuksia kaikilta tahoilta, kohteliaisuuksia ja onnitteluja, varotuksia ja neuvoja; kaikki tahtoivat olla mukana ottamassa osaa hänen menestykseensä, sillä menestys oli nyt ehdoton.
— Tuomari Falk! Minulla on kunnia! sanoi virkamiesten palkkakollegian presidentti, nyökäyttäen päätään pöydän toiselta puolen. Se on ala, jota minä ymmärrän.
Falk vastaanotti loukkaavan kohteliaisuuden levollisesti.
— Miksi te kirjotatte niin synkkämielisesti? kysyi muuan nuori kaunotar, joka istui runoilijan oikealla puolella. Voisi luulla teidän olleen onnettomasti rakastunut!
— Tuomari Falk! Saanko luvan juoda kanssanne! sanoi Harmaanviitan toimittaja vasemmalta, pyyhkien pitkää, vaaleta partaansa syrjään. Miks'ei tuomari kirjota minun lehteeni?
— En luule, että herrat painattaisivat sitä, mitä minä kirjottaisin! vastasi Falk.
— Enpä tiedä, mikä olisi esteenä?
— Mielipiteet!