Seurasi äänettömyys.
— Hyvät herrat! Sallittanee kai pitää varmempana kuin ainoastaan todistamattomana otaksumana, että meidän päiviemme hedelmällisin aate ja voimakkain pyrkimys on poistaa ahdasmielinen kansallistunto, joka erottaa kansat toisistaan ja saattaa ne vihollisiksi toisiaan kohtaan; olemme nähneet ne keinot, joita tähän tarkotukseen käytetään — maailmannäyttelyt ja niiden vaikutukset — kunniadiplomit!
(Katsottiin toisiaan kysyvästi. — "Mikäs pistos tuo oli?" sanoi
Eriksson. "Se tuli liian äkisti, muuten oli hyvä!")
— Ruotsin kansa kulkee, kuten aina, tässäkin suhteessa sivistyksen etunenässä ja on suuremmassa määrässä kuin mikään muu sivistynyt kansakunta osannut saattaa kosmopoliittisen aatteen hedelmiä kantavaksi ja, jos saa tuomita sen mukaan, mitä numerot osottavat, on se jo päässyt hyvin pitkälle. Tähän ovat harvinaisen suotuisat seikat vaikuttaneet ja niitä aion minä nyt hetkisen lähemmin tarkastella, siirtyäkseni sitten johonkin helpommin sulavaan, kuten hallitusmuotoon, verotiloihin ja muuhun sellaiseen.
("Tästä tulee pitkä", sanoi Eriksson tuupaten Falkia kylkeen; "mutta hän on huvittava!")
— Ruotsi on, kuten joka mies tietää, alkuaan saksalainen siirtomaa, ja kieli, joka on säilynyt kutakuinkin puhtaana aina meidän päiviimme asti, on alasaksaa kaksinetoista murteineen. Tämä seikka, nimittäin vaikeus, joka eri maakunnilla on ymmärtää toisiaan, on suuresti vaikuttanut epäterveellisen kansallisuuskäsitteen kehittymisen vastustamiseksi. Muut onnelliset seikat ovat kuitenkin estäneet yksipuolista saksalaista vaikutusta, joka kerran meni niin pitkälle, että Ruotsi oli Saksaan liitetty maakunta, kuten Albrecht Mecklenburgilaisen aikana. Tähän luen minä ensiksikin tanskalaisten maakuntien, Skånen, Hallandin, Blekingen, Bohusläniin ja Dalslandin vallotuksen; Ruotsin rikkaimmissa maankunnissa asuu tanskalaisia, jotka yhä vielä puhuvat maansa kieltä ja kieltäytyvät tunnustamasta ruotsalaista valtaa.
("Mihinkä Herran nimessä hän aikoo? Onko hän hullu?")
— Skånelainen, esimerkiksi, pitää vielä tänäkin päivänä Köpenhaminaa pääkaupunkinaan ja skånelaiset ovat valtiopäivillä hallitusvastaisena puolueena. Samaten on tanskalaisen Gööteporin laita, joka ei tunnusta Tukholmaa valtakunnan pääkaupungiksi; siellä on kuitenkin nyttemmin englantilaisilla etusija ja he ovat perustaneet siirtokunnan. Tämä kansa, Englannin kansa, kalastaa rannikolla ja hallitsee kaupungissa talvisin melkein kaikkea suurkauppaa; kesäsin matkustavat he takaisin ja nauttivat kokoamistaan aarteista kodeissaan Skotlannin ylängöillä. Erinomaisen kelpo kansaa muuten! Englantilaiset ylläpitävät myöskin suurta sanomalehteä, jossa he kiittävät omia töitään, toistenkaan töitä juuri moittimatta.
Sitten on meidän kiinnitettävä huomiomme niihin maahanmuuttoihin, joita silloin tällöin on tapahtunut. Suomalaismetsissä on meillä suomalaisia, mutta on niitä pääkaupungissakin, jonne ovat tulleet maassaan vallitsevina vaikeina valtiollisina aikoina.
Meidän suuremmissa rautatehtaissamme on paljon wallooneja, jotka ovat tulleet tänne 1600-luvulla ja jotka vielä tänäkin päivänä puhuvat murteellista ranskaansa. Kuten tunnettua, on eräs wallooni pannut toimeen Ruotsin uuden valtiosäännön, joka on otettu Walloniasta. Vankkaa kansaa ja sangen rehellistä!