("Ei, mutta mitä hittoa tämä on!")
— Kustaa Aadolfin aikana muutti tänne suuri joukko skottlantilaista rojua ja värväytyi sotilaiksi, jonka vuoksi he pääsivät ritarihuoneeseenkin!
Itärannalla on paljon perheitä, joiden perintötavat viittaavat muuttoon Liivinmaasta ja muista slaavilaisista maakunnista, jonka vuoksi siellä usein tapaa puhtaasti tattarilaisia tyyppejä.
Minä väitin, että Ruotsin kansa on hyvää kyytiä vierottumassa kansallisuudestaan! Avatkaa Ruotsin aatelin vaakunakirja ja laskekaa, montako ruotsalaista nimeä siitä löydätte. Jos niitä on päälle 25 prosentin, niin saatte leikata minulta nenän poikki, hyvät herrat!
Avatkaa osotekalenteri noin umpimähkään; minä olen itse laskenut G-kirjaimen ja sen 400 nimestä oli 200 ulkomaalaista. Mikä siihen on syynä? Niitä on monta, mutta pääasiallisimpia: ovat: ulkomaalaiset hallitsijasuvut ja vallotussodat. Kun ajattelee, kuinka moni halju on istunut Ruotsin valtaistuimella, niin täytyy ihmetellä, että kansa vielä tänäkin päivänä voi olla niin kuningasmielinen. Sellaisen perustuslainmääräyksen, että Ruotsin kuninkaan on aina oltava ulkomaalainen, täytyy ehdottomasti johtaa suoraan päämäärään, epäkansallistumiseen; ja niin se on tehnytkin! Että maalle on hyödyksi tällainen vieraisiin kansakuntiin liittyminen, siitä olen vakuutettu, sillä mitään se ei voi kadottaa, koska kadottaa ei voi sitä, mitä ei ole olemassa. Kansalta puuttuu yksinkertaisesti kansallisuus, ja sen huomasi Tegnér 1811 ja sitä hän niin ahdasnäköisesti valittaa Sveassaan, mutta se oli liian myöhään, sillä sotaväenotot noiden tuhmien vallotussotien aikana olivat jo tärvelleet rodun. Siitä yhdestä ainoasta miljoonasta asukkaita, joka maassa oli Kustaa II Aadolfin aikana, otettiin sotaväkeen ja tärveltiin 70,000 täysimittaista miestä. Kuinka monta miestä Kaarle X:s, XI:s ja XII:s tärvelivät en voi sanoa, mutta voi ymmärtää, minkälaista sukua kotona olevat siittivät, kun kaikki olivat hylättyjä ruuminraakkeja!
Palaan lausuntooni, että meillä ei ole kansallisuutta. Voiko kukaan mainita minulle mitään ruotsalaista Ruotsissa, muuta kuin mäntymme, kuusemme ja rautakaivoksemme, joita niitäkään ei kohta enää markkinoilla tarvita! Mitä ovat kansanlaulumme? Huonoja käännöksiä ranskalaisista, englantilaisista ja saksalaisista romansseista! Mitä ovat kansallispuvut, joiden katoamista me suremme? Vanhoja räsyjätteitä keskiajan herraspuvusta! Jo Kustaa I:sen aikana pyysivät taalalaiset, että rangaistaisiin niitä, jotka pitivät tikattuja ja kirjavia vaatteita, luultavasti eivät kirjavat hovipuvut, burgundilainen vaateparsi, vielä olleet tulleet Taalainmaan tytöille! Ja varmasti on heillä ollut useita kuosien muutoksia sen jälkeen!
Sanokaa minulle edes yksikään ruotsalainen runoteos, taideteos, sävelteos, joka on puhtaasti ruotsalainen, joka sen erottaisi kaikista ei-ruotsalaisista! Näyttäkää minulle yksi ruotsalainen rakennus! Niitä ei ole, ja jos on, niin ne ovat joko huonoja tahi ulkomaalaisten mallien mukaan tehtyjä.
En luule sanovani liikoja väittäessäni, että Ruotsin kansa on lahjaton, pöyhkeä, orjamielinen, kateellinen, pikkumainen ja raaka kansakunta! Ja siksi kulkee se kohti häviötään suurin askelin!
(Nyt syntyi salissa melu! Katkonaisia huutoja Kaarle XII:sta kuului kuitenkin yli metelin.)
— Hyvät herrat, Kaarle XII:s on kuollut, ja antakaa hänen nyt nukkua seuraavaan riemujuhlaan asti! Häntä me saamme kiittää epäkansallistumisestamme, ja siksi pyydän minä herroja yhtymään nelikertaiseen eläköönhuutoon! — Hyvät herrat! Eläköön Kaarle XII:s!