("Pyydän kutsua seuraa järjestykseen!" huusi puheenjohtaja.)
— Voiko ajatella suurempaa nautamaisuutta kansassa, jonka pitää muualta käsin opetella runoilemaan! Ajatelkaa noita härkiä, jotka kulkivat aurankurjessa 1600 vuotta eivätkä hoksanneet ruveta tekemään viisuja! Mutta sitten ilmestyi muuan veijari Kaarle XI:nnen hovista tärvelemään koko epäkansallistuttamistyön! Ennen kirjotettiin saksaksi, mutta nyt piti kirjotettaman ruotsiksi! Pyydän sen vuoksi herroja yhtymään kanssani huutoon: Alas tuo tuhma koira Georg Stjernhjelm!
("Mikä hänen nimensä oli?"—"Edvard Stjernström!" Puheenjohtaja lyö nuijan pöytään! Hälinää! "Jo riittää! Alas kavaltaja! Hän tekee meistä pilkkaa!")
— Ruotsin kansa osaa vain huutaa ja tapella, kuulen ma! Ja koska minä en saa jatkaa enkä puhua hallituksesta enkä kruununverotiloista, niin tahdon vain sanoa, että tuollaiset orjamaiset lurjukset, joitten puheita tänä iltana olen kuullut, ovat kypsiä yksinvaltiuteen koska tahansa! Ja te saatte sen! Uskokaa pois! Te saatte yksinvaltiuden!
(Tuuppaus takaapäin työnsi sanat puhujan kurkusta, ja hän tarttui nyt puheenjohtajan pöytään pysytelläkseen paikallaan.)
— Ja kiittämätön suku, joka ei tahdo kuulla totuutta…
("Ajakaa hänet ulos! Repikää hänet palasiksi!" Olle viskattiin alas korokkeelta, mutta vielä viime silmänräpäyksessäkin huusi hän kuin hullu iskujen ja lyöntien sataessa: "Eläköön Kaarle XII:s. Alas Georg Stjernhjelm!")
Olle ja Falk olivat kadulla.
— Mikä sinulle tuli? kysyi Falk; kadotitko järkesi?
— Luulenpa melkein! Olin lukenut puhettani lähes kuusi viikkoa, tiesin täsmälleen, mitä minun piti sanoa, mutta tullessani esiin ja nähdessäni kaikki nuo silmät rikkoontui kaikki; koko minun taidokas todisteluni sortui kuin muurarinteline, tunsin maan vajoovan jalkaini alla ja kaikki ajatukset menivät sekaisin! Oliko se hyvin hassua?