— Jos nyt olet ahkera, niin saat tulla kanssani syömään päivällistä Tinanappiin, lupasi Lundell, joka mielestään oli rikas, kun oli pelastanut nuo kaksi riksiä häviöstä.
Ygberg ja Olle olivat vetäytyneet metsänrintaan mäelle nukkumaan yli päivällisajan. Olle oli säkenöivällä tuulella voittojensa jälkeen, mutta Ygberg oli synkkä; oppilas oli voittanut mestarinsa. Sitäpaitsi olivat hänen jalkansa käyneet kylmiksi ja hän oli tavattomasti nälissään, sillä vilkas keskustelu syömisestä oli herättänyt uinuvat tunteet, jotka eivät kokonaiseen vuoteen olleet saaneet tyydytystä. He paneutuivat kuusen alle maata, Ygberg kätki kallisarvoisen kirjansa, jota ei koskaan tahtonut lainata Ollelle, hyvin paperiin käärittynä päänsä alle ja oikaisihe suoraksi täyteen pituuteensa. Hän oli kalpea kuin ruumis, kylmä ja tyyni kuin ruumis, joka on jättänyt kaikki ylösnousemuksen toiveet sikseen. Hän näki, miten pikkulinnut söivät kuusensiemeniä hänen päänsä päällä, pudotellen kuoret hänen päälleen, näki, miten täyteläinen lehmä kulki syöden lepikossa, ja näki savun nousevan puutarhurin kyökinpiipusta.
— Onko sinulla nälkä, Olle? kysyi hän laimealla äänellä.
— Ei, sanoi Olle nälkäisesti silmäellen ihmeellistä kirjaa.
— Jospa edes olisin lehmä! huokasi Ygberg, risti kätensä rinnan päälle ja uskoi sielunsa kaikkiarmahtavan unen huomaan.
Kun hänen heikko hengityksensä oli käynyt kyllin säännölliseksi, veti valvova ystävä viekkaasti esille kirjan, niin varovasti, ettei nukkuva häiriintyisi; sitten heittäysi hän mahalleen ja alkoi ahmia kallisarvoista sisällystä, unohtaen sekä Tinanapin että Padan.
NELJÄS LUKU.
Herroja ja koiria.
Oli kulunut muutamia päiviä. Carl Nicolaus Falkin kaksikymmentäkaksi-vuotias vaimo oli juuri lopettanut kahvinjuonnin sängyssään, tavattoman suuressa mahonkisängyssä, avarassa makuuhuoneessa. Kello oli vasta 10. Mies oli ollut ulkona jo kello seitsemästä aamulla ja ostanut pellavia sillan luona, mutta ei suinkaan siinä luulossa, ettei tämä tulisi kotiin, ottanut nuori rouva vapautta nukkua näin kauan, vaikkakin se muuten oli vastoin talon totuttuja tapoja. Pikemmin näytti häntä huvittavan saada rikkoa kaikkia talon piintyneitä tapoja. Hän oli ollut naimisissa ainoastaan kaksi vuotta, mutta silti oli hänellä ollut aikaa panna toimeen perinpohjaisia uudistuksia vanhassa, vanhoillisessa porvaristalossa, missä kaikki oli vanhaa, yksin palvelijatkin; ja tähän hän oli saanut vallan silloin, kun mies teki rakkaudentunnustuksensa hänelle ja hän armollisesti antoi suostumuksensa s.o. armossa vapautti itsensä vihaamastaan kodista, jossa oli saanut nousta ylös aamusin kello kuudelta ja tehdä työtä pitkän päivän. Kihlausaikansa hän oli käyttänyt hyvin; hän oli nimittäin silloin koonnut takeet saadakseen omalta kohdaltaan viettää vapaata ja riippumatonta elämää, miehen siihen sekaantumatta; nämä takeet tosin olivat vain rakastuneen miehen antamia lupauksia, mutta hän, ollen silloin täydessä tajussaan, painoi ne tarkoin muistiinsa. Mies sitävastoin oli kaksivuotisen, lapsettoman avioliiton jälkeen alkanut osottaa taipumusta unohtaa kaikki nämä sitoumukset, että rouva saisi nukkua niin kauan kuin tahtoisi, juoda kahvia sängyssä y.m.; olipa mies ollut niinkin epähieno, että oli hänelle muistuttanut nostaneensa vaimonsa liejusta, pelastaneensa hänet helvetistä ja että oli näin ollen uhrautunut mennessään epäsäätyiseen avioliittoon — vaimon isä oli näet nimipäällikkö laivastossa. Maatessaan hän mietti nyt vastauksia näihin ja samantapaisiin syytöksiin, ja kosk'ei hänen selvä järkensä koskaan heidän tuttavuutensa aikana ollut tunnehuumausten sokaisemana, osasi hän vielä sitä käyttää täydellisesti — ja hän käyttikin. Siksi hän todellisella ilolla kuuli miehensä aamiaiselle tulon oireita. Ruokasalin ovissa alkoi nimittäin paukkua samalla kun kuului mahtavata karjuntaa, jolloin rouva pisti päänsä peitteen alle salatakseen nauruaan. Askelia kuului vierashuoneen matolla, ja makuuhuoneen ovessa näyttäytyi vihastunut mies, hattu päässä. Rouva käänsi selkänsä sinnepäin ja mielisteli imelimmällä äänellään:
— Pieni pojanlyntyksenikö sieltä tulee? Astu sisään, astu sisään!