Pojanlyntys — se oli hyväilynimi ja herrasväki käytti niitä sangen eriskummallisia — ei ollut halukas tulemaan, vaan pysähtyi ovelle ja huusi:
— Miksei aamiainen ole pöydässä? Häh?
— Kysy piioilta, en minä ole ottanut toimekseni pöydänkattamista! Ja ole niin hyvä ja ota hattu päästäsi, kun tulet sisälle, herra hyvä!
— Mihin olet pannut lakkini sitten?
— Poltin sen! Se oli niin rasvassa että hävetti.
— Poltit! No, siitä puhumme sittemmin! Miksi makaat ja venyttelet itseäsi koko aamun, sen sijaan että paimentaisit piikoja.
— Siksi, että se huvittaa minua!
— Luuletko minun naineen vaimon, joka ei tahdo talostaan huolehtia?
Häh?
— Luulen kyllä! Ja miksi luulet minun menneen sinun kanssasi naimisiin? Olen sen sinulle tuhat kertaa sanonut — siksi, että pääsisin tekemästä työtä, ja sen olet sinä luvannut minulle! Etkö olekin luvannut? Voitko kunniasi kautta vannoa, ettet ole luvannut? Näetkös nyt millainen mies sinä olet. Aina kuin muutkin sinä olet!
— Niin, se oli siihen aikaan se!