Vaimo osasi aina muodostaa kysymyksensä siten, että vastauksen täytyi tulla musertavaksi vastaajalle. Hän oli käynyt miehensä koulua. Ja tämän täytyi siis, kosk'ei tahtonut tulla muserretuksi, ehtimiseen muuttaa puheenaiheita.
— Minulla on tosiaan syytä, sanoi hän eräällä tavoin liikutettuna, nähdä tänä iltana ihmisiä; vanha ystäväni Fritz Levin postista on päässyt vakinaiseksi palveltuaan 19 vuotta ylimääräisenä — se oli eileniltaisessa Postilehdessä. Mutta koska se ei näytä sinua miellyttävän, ja sinä tiedät, että aina teen tahtosi mukaan, niin en välitä koko asiasta, vaan kutsun ainoastaan hänet ja maisteri Nyströmin luokseni konttoriin.
— Vai niin, vai on se Levin hulttio nyt päässyt vakinaiseksi; sepä hyvä se. Nyt kenties saat takaisin kaikki rahat, jotka hän on sinulle velkaa.
— Kyllä niin — olen sitäkin miettinyt!
— Mutta sanoppas minulle, miksi seurustelet sellaisen hulttion kanssa kuin hän on; ja tuo maisteri sitten —! Hehän ovat oikeita vetelyksiä, joilla tuskin on vaatteita päällään.
— Kuules eukkoseni, minä en sotkeudu sinun asioihisi; anna siis minunkin itse hoitaa omat asiani.
— Koska sinulla on konttorissasi vieraita, niin en käsitä, mikä estäisi minua kutsumasta vieraita tänne ylös.
— Ei mikään!
— No, tule siis tänne, pikku lyntys, ja anna minulle vähän rahaa!
Lyntys, joka kaikin puolin oli tyytyväinen lopputulokseen, seurasi ilolla käskyä.