Etten unohtaisi mitään ja voidakseni lyhyesti puhua kaikesta, sillä minä olen sekä laiska että väsynyt ankarasta työstä lapsenpäästölaitoksessa, niin kirjoitan kirjeeni uutismuotoon aivan kuin mikäkin Harmaaviitta, joten helpommin voit sivuuttaa sen, mikä sinua ei huvita.
Valtiollinen asema tulee yhä mieltäkiinnittävämmäksi; kaikki puolueet ovat lahjoneet toisiaan lahjoilla ja vastalahjoilla, niin että ne nyt ovat harmaita jok'ainoa. Tämä taantumus päättyy luultavasti sosialismiin. On kovasti kysymyksessä enentää läänien lukumäärää 48:aan, sillä valtioneuvoksen uran on nyttemmin huomattu olevan suorin tie ylenemiseen, varsinkin kun siihen ei tarvitse edes kansakoulunopettajatutkintoa. Puhuttelin muuatta koulutoveriani, joka jo on entinen valtioneuvos, tässä eräänä päivänä, ja hän väitti olevan paljon helpompaa olla valtioneuvoksena kuin toimitussihteerinä. Työt kuuluvat muistuttavan suuresti takuuseen menemistä — tarvitsee ainoastaan kirjottaa nimensä! Maksusta ei ole väliä, kun on vastatakaajia.
Mitä sanomalehdistöön tulee — niin, senhän sinä tunnet! Enimmäkseen on niistä muodosteltu afäärejä, s.o. se seuraa päivän enemmistön mielipidettä, ja enemmistö, s.o. useimmat tilaajat, on vanhoillinen. Kysyin eräänä päivänä eräältä vapaamieliseltä sanomalehtimieheltä, minkätähden hän kirjotti sinusta niin kauniisti tuntematta sinua. Hän sanoi sen riippuvan siitä, että yleinen mielipide, s.o. useimmat tilaajat, on sinun puolellasi. "No, jos yleinen mielipide kääntyy häntä vastaan!" — "Silloin minä hänet luonnollisesti kukistan!"
Sellaisissa oloissa voit ymmärtää, että koko vuoden 65 jälkeen kasvanut suku, joka ei ole edustettuna, on epätoivoisena, siksi he ovatkin nihilistejä, s.o. — kaikessa, tahi katsovat he etujensa mukaiseksi ruveta vanhoilliseksi, sillä vapaamieliseksi ei tuollaisilla ehdoilla hittokaan rupea.
Taloudellinen tila on painoksissa. Setelistö, ainakin minun, on vähentynyt; hienoimmatkaan paperit, kaksi lääketieteen lisensiaattia, eivät mene missään pankissa.
Triton yhtiö selvitti, kuten tiedät, asiansa siten, että johtajat ja selvittäjät ottivat kaiken painetun setelirahan, mutta osakkaat ja tallettajat saivat sekalaista kivipainostyötä Norrköpingin tunnetusta yhtiöstä (ainoa, joka on kunnollisesti kannattanut näinä huijausaikoina); näin erään lesken, joka oli saanut muutaman marmorilouhimon karttoja käden täyden; ne olivat suuria, kauniita kokoarkkeja, punaisella ja sinisellä painettuja, joihin tiheään, hyvin tiheään, oli kaiverrettu tuhat kruunua ja alla, aivan kuin takuumiehinä, oli henkilöiden nimiä, joista ainakin kolme saa osakseen serafiimi-soiton, sitten kun ovat lakanneet olemasta osakkeenomistajia tässä matoisessa maailmassa.
Ystävämme ja veljemme Nicolaus Falk, joka on alkanut kyllästyä yksityiseen lainausliikkeeseensä, koska se ei suonut hänelle täydellistä kansalaisarvoa, jonka sen sijaan julkinen suo, päätti yhdessä muutamien asiantuntijain (!) kanssa perustaa pankin. Uusi ohjelma kuului näin: "Koska kokemus on osottanut — todellakin surullinen kokemus! — (Levin oli kirjottaja, huomaa se!) — että talletustodistukset eivät kyllin varmasti turvaa toisten käsiin uskotun tavaran — se on — tallettujen rahojen — takaisinsaantia, niin olemme me allekirjottaneet, epäitsekkään innon elähyttäminä, kohottaaksemme kotimaista teollisuutta ja hankkiaksemme suuremman vakuuden rahaaomistavalle yleisölle, muodostaneet pankin nimeltä Talletus-vakuusosakeyhtiö. Uutta ja turvallista, sillä kaikki uusi ei ole turvallista, meidän aatteessamme on se, että tallettajat arvottomien talletustodistusten sijasta saavat arvopapereita talletetun summan täydestä arvosta" j.n.e. Liike on vielä käynnissä, ja voit arvata millaisia papereita annetaan talletustodistusten sijaan! Tarkalla silmällään huomasi Falk, kuinka suurta hyötyä hänelle olisi sellaisesta henkilöstä kuin Levin, jolla oli suuri taloudellinen kokemus ja joka sitäpaitsi kinailuillaan oli saavuttanut tavattoman henkilötuntemuksen; mutta valmistaakseen hänet kunnollisesti ja tutustuttaakseen hänet täydellisesti kaikkiin liikkeen sokkeloihin ja eritoten sen lakipuoleen, ahdisti hän häntä velkakirjallaan ja pakotti hänet tekemään vararikon. Sen jälkeen esiintyi hän pelastajana ja teki hänestä jonkinlaisen taloudellisen neuvonantajan, arvonimeltään johtokunnan sihteeri, ja nyt istuu Levini poika siellä yksityisessä huoneessa eikä saa näyttäytyä pankissa. Kamreerina on Iisakki; hän on suorittanut ylioppilastutkinnon (latina, kreikka ja heprea aineina, juridikofilin ja filosofian kandidaatin korkeimmilla arvosanoilla kaikissa aineissa — luonnollisesti mainittiin Harmaassaviitassa hänen tutkinnoistaan!). Hän lukee nyt juriskandidaattitutkintoa ja tekee sillä välin kauppoja omin päin. Hän on kuin ankerias, hänellä on yhdeksän elämää ja elää tyhjästä! Hän ei käytä väkeviä juomia eikä nikotiinia missään muodossa; harjottaako hän mitään muitakaan paheita, en tiedä, mutta hän on pelättävä! Hänellä on rautakauppa Härnösandissa, tupakkakauppa Helsingissä, kamakauppa Söderteljessä ja omistaa sen lisäksi pari puuhökkeliä etelässä! Hän on tulevaisuuden mies, sanoo kansa, minun mielestäni hän on nykyisyyden mies! Hänen veljensä, Levi, on Tritonin selvityksen jälkeen vetäytynyt hoitamaan yksityisasioitaan omistaen, kuten sanotaan, sievosen omaisuuden. Hän on tainnut tehdä tarjouksen Skoklosterista, jonka hän aikoo korjata sen uuden tyylin mukaiseksi, jonka hänen piirustusakatemiassa oleva setänsä on keksinyt. Ostotarjous kuitenkin hylättiin. Levi tästä loukkaantui ja kirjotti Harmaaseenviittaan uutisen otsakkeella: Juutalaisvainoa yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolla sai puolelleen koko sivistyneen yleisön myötätuntoisuuden, ja hänestä voi sen kepposen perästä tulla valtiopäivämies, jos haluaa. Hän sai vastaanottaa kiitosadressin "uskonveljiltään" (juuri kuin Levillä olisi uskoa), jossa he kiittivät häntä (se oli painettuna Harmaassaviitassa!) siitä, että hän oli valvonut juutalaisten "oikeuksia" (nimittäin ostaakseen Skoklosterin!). Adressi ojennettiin hänelle juhlassa Gröna Jägarnissa, jonne myöskin joukko ruotsalaisia (minä johdan aina juutalaiskysymyksen sen oikealle alalle = kansantieteelliselle!) oli kutsuttu syömään pilaantunutta lohta ja juomaan väljähtynyttä viiniä. Tilaisuudessa lahjotti päivän sankari yleisen liikutuksen vallitessa (katso Harmaataviittaa!) 20,000 kruunua (Ruumisosakkeissa!) "Evankelista uskontunnustusta olevien langenneiden poikien kodille" (aina niiden pitää vetää esille se uskontunnustus!). Minä olin myöskin juhlassa ja näin jotain, jota en koskaan ennen ollut nähnyt — Iisakin juovuksissa! Hän selitti vihaavansa minua ja sinua ja Falkia ja kaikkia "valkoisia" — hän nimitti meitä "valkoisiksi" ja "alkuasukkaiksi" ja "rocheksi" — vuorottain; viimeksi mainittua sanaa en tunne, mutta kun hän sen lausui, kertyi ympärillemme heti lukematon joukko "mustia", niin hirmuisen näköisinä, että Iisakki vei minut sivuhuoneeseen. Siellä hän purki mielensä: puhui kärsimyksistään lapsena Klaaran koulussa, kuinka opettajat ja toverit kohtelivat häntä pahoin ja syrjäyttivät hänet, kuinka katupojat tukistivat häntä kadulla. Liikuttavinta oli hänen kertomuksensa asevelvollisuusajaltaan: rukouksessa kutsuttiin hänet rintaman eteen lukemaan Isä meidän, ja kun ei hän sitä osannut, pilkattiin häntä. Hänen kertomuksensa sai minut muuttamaan mielipidettä hänestä ja hänen heimostaan.
Uskonnollinen keikailu ja hyväntekeväisyyskolera raivoavat suuressa määrässä ja tekevät olon isänmaassa hyvin miellyttäväksi. Muistathan nuo kaksi paholaisen kasvattia: rouva Falkin ja revisorska Homanin; halpamaisempia, turhamaisempia ja häijympiä olentoja ei ole toimettomana koskaan virunut; muistathan heidän lastenseimensä ja sen lopun; nyt ovat he perustaneet Magdaleena-kodin, ja ensimmäinen, joka sinne otettiin — minun suosituksestani — oli Nygrändin Mari! Se raukka oli lainannut kaikki säästönsä eräälle kisällille, joka karkasi, maksamatta. Nyt oli hän iloinen saadessaan vapaan hoidon ja kansalaisluottamuksensa takaisin. Jumalansanan paljouden, joka seuraa kaikkea tuollaista hyväntekeväisyyttä, selitti hän olevan siedettävissä, kunhan hän vaan saisi aamukahvia.
Muistathan myöskin Pastori Skåren; hän ei päässyt pastori primariuksen jälkeläiseksi, ja kiukuissaan siitä kerjää hän paraillaan kokoon varoja uutta kirkkoa varten, ja nyt näkee painettuja kerjäyslistoja, Ruotsin rikkaimpien mahtimiesten allekirjottamia, vetoamassa yleiseen armeliaisuuteen. Kirkko, josta tulee kolme kertaa niin suuri kuin Blasieholman kirkko ja johon yhdistetään pilviä piirtävä torni, rakennetaan Katriinankirkon nykyiselle paikalle; tämä nimittäin ostetaan ja revitään, koska se on osottautunut liian pieneksi tyydyttämään sitä suurta uskonnollista tarvetta, joka nyt riivaa Ruotsin kansaa. Kokoonkerjätyt varat ovat jo niin suuret, että on täytynyt nimittää kamreeri (jolla on vapaa asunto ja puut) niitä hoitamaan. Arvaappas kenestä se tehtiin? — Kuule! Struvesta! — Hän on viime aikoina tullut hieman uskonnolliseksi — sanon hieman, sillä paljon se ei ole, mutta kuitenkin riittävästi hänen pienille oloilleen, sillä nyt suojelevat uskovaiset häntä. Mutta tämä ei estä häntä jatkamasta sanomalehtitointaan ja juopotteluaan; mutta hänen sydämensä ei ole heltynyt; hän on päinvastoin hyvin katkeroitunut kaikille niille, jotka eivät ole joutuneet rappiolle, sillä, meidän kesken, hän on äärettömästi rappiolla, siksi vihaa hän Falkia ja sinua ja on luvannut "nitistää" teidät, niinpian kun annatte kuulua jotain itsestänne jälleen. Kuitenkin, voidakseen muuttaa kamreerihuoneistoon polttamaan halkoja, täytyi hänen vihityttää itsensä, joka tapahtui kaikessa hiljaisuudessa Valkeilla vuorilla. Minä olin todistajana (tietysti juovuksissa) ja katselin tuota siivoa. Vaimokin on ruvennut jumaliseksi kuultuaan, että se on hienoa. — Lundell on täydellisesti luopunut uskonnollisesta tunteestaan ja maalailee vain toimitusjohtajien muotokuvia, jotka ovat tehneet hänet piirustusakatemian jäseneksi. Nyttemmin on hän kuolematonkin, sillä hän on saanut taulun Kansallismuseoon. Tapa oli hyvin yksinkertainen ja seurattava: Smith lahjotti sinne Lundellin maalaaman laatukuvan ja siitä hyvästä maalasi Lundell ilmaiseksi hänen muotokuvansa! — Mainiota! Eikös olekkin?
Romaanin loppu. Istuin eräänä sunnuntaiaamupäivänä, sinä lyhyenä hetkenä, jolloin kauheat kirkonkellot eivät häiritse sapattirauhaa, huoneessani tupakoiden. Silloin koputetaan ovelle ja sisään astuu pitkä komea mies, jonka olin tuntevinani — se oli Rehnhjelm. Molemminpuolinen tutkinto. Hän on suuren tehtaan hoitajana ja jotenkin tyytyväinen maailmaansa. Kuuluu toisen kerran koputus. Sisään tulee Falk (enemmän hänestä tuonnempana!). Vertaillaan vanhoja muistoja ja yhteisiä tuttavia! Sitten tuli tuo tuttu hetki, jolloin vilkkaan keskustelun jälkeen syntyy vaitiolo ja kummallinen äänettömyys! Rehnhjelm otti käteensä lähimmän kirjan ja silmäili sitä, alkaen lukea ääneen: