— Minä vakuutan veljelle!
— Vakuutat! Mitä sinä vakuuttamisellasi tarkotat! Luuletko sinä, että minä tässä seison valehtelemassa? Sano? Tarkotatko todellakin, että minä valehtelen?
— En suinkaan, elä nyt niin tulistu!
— Sinä siis myönnät, etten minä valehtele, siis sinulla on kuninkaallinen valtakirja. Miksi siis löpiset siinä roskaa! Minun isänic —
Kalpea mies, jolla jo tullessaan konttoriin näytti olevan plutoona raivottaria kintereillään, sillä kaikki hänen nivelensä tutisivat, hyökkäsi nyt hyväntekijäänsä kohti, varmana päätöksessään panna juttu menemään lyhyesti, ennenkuin kemut alkavat, jotta sitten saisi olla rauhassa.
— Auta minua, ähki hän kuin hukkuva, vetäen povitaskustaan esiin vekselilomakkeen.
Falk istuutui sohvaan, huusi Anderssonia, käski hänet vetämään pullot auki ja rupesi laittamaan boolia. Sitten vastasi hän kalpealle:
— Auta? Enkö minä ole auttanut sinua? Etkö ole lainannut minulta lukemattomia kertoja, maksamatta takaisin? Mitä? No, enkö ole sinua auttanut? Mitä sinä siis tarkotat?
— Rakas veliseni, tiedänhän minä, että sinä aina olet ollut minulle hyvä!
— No, niin, etkö nyt ole vakinainen virassasi? Olet! No siis! Silloinhan kaikki piti olla hyvin! Kaikki velat piti maksettaman ja uuden elämän piti alkaa. Tuota virttä minä nyt olen kuullut jo kahdeksantoista vuotta. No, paljonko sinä nyt saat palkkaa?