— Olen lukenut teidän leimuavat kirjotuksenne työväenkysymyksestä ja kaikista muistakin kysymyksistä, jotka ovat meille sydämen asioita. Me kirjotamme nyt vuotemme III, roomalaisilla numeroilla, sillä nyt on kolmas vuosi, jolloin uusi eduskuntamme kokoontuu ja me saamme kohta nähdä toiveemme toteutuvan. Olen lukenut Talonpojan Ystävästä teidän erinomaiset elämäkertanne johtavista valtiollisista miehistä, kansan miehistä, jotka vihdoinkin ovat saaneet tuoda esille sen, mitä niin kauan raskaasti ovat mielissään kantaneet te olette edistyksen mies ja minä kunnioitan teitä!
Struve, jonka katse, sen sijaan että olisi syttynyt tulisesta puheesta, oli sammunut, vastaanotti mielihyvällä ukkostajohtavan tarjouksen ja tarttui innokkaasti puheeseen.
— Minun täytyy sanoa, että todellisella ilolla kuulen tunnustusta niin nuorelta, ja, minun täytyy se sanoa, erinomaiselta mieheltä, kuin Te, herra tuomari, mutta toiselta puolen, miksi puhumme asioista, jotka ovat aivan liian vakavia, etten sanoisi surullista luonnetta, täällä, kun olemme ulkona luonnon helmassa, tänä kevään ensi päivänä, jolloin kaikki on kukkaan puhkeamassa ja aurinko levittää lämpöään koko luontoon; olkaamme suruttomia ja juokaamme rauhassa lasimme. Suokaa anteeksi, mutta minä luulen olevani vanhempi ylioppilas — ja — uskallan — kenties sentähden esittää…
Falk, joka kuin piikivi oli lähtenyt etsimään terästä, tunsi iskeneensä puuhun. Hän suostui tarjoukseen erikoisesti lämpenemättä. Ja siinä nyt uudet veljet istuivat eikä heillä ollut toisilleen mitään sanottavaa, muuta kuin se pettymys, jonka heidän kasvonsa ilmaisivat.
— Minä äsken mainitsin veljelle, alkoi Falk keskustelun, että tänään olen tehnyt tilin entisyyteni kanssa jättämällä virkamiesuran; nyt tahdon vain lisätä, että aion ruveta kirjailijaksi!
— Kirjailijaksi! Mutta Herran nimessä minkä tähden? Sehän on synti.
— Ei se ole synti, mutta nyt on minun kysyttävä, tietääkö veli minne minä lähtisin etsimään työtä?
— Hm! Sitä on todella vaikea sanoa. Joka puolelta virtaa paljon väkeä. Mutta elä ajattele sitä. On todella vahinko, että sinä keskeytät urasi; tämä kirjailijan toimi on vaikeata!
Struve näytti siltä, kuin se olisi hänen mielestään ollut vahinko, mutta ei voinut salata jonkillaista tyytyväisyyttä saadessaan onnettomuustoverin itselleen.
— Mutta sanohan, jatkoi hän, minulle syy, miksi jätät uran, jolla saisit sekä kunniaa että valtaa.