— Oo, sinä ryöväsit kyllä itsellesi tässä tuonnoin päivällisen tuolta tuomarilta, jonka sait kynsiisi.
— Se on totta, se! Hän on kiltti poika! Hän on muuten kyky, hänen runoissaan oli paljon luontoa; luin eräänä iltana muutamia. Mutta minä pelkään, että hän on vähän liian pehmeä, voidakseen päästä eteenpäin maailmassa; se kanalja on niin hellätunteinen!
— Jos hän saa sinun seurassasi olla, niin kyllä hän karaistuu. Mutta minun mielestäni on jumalatonta nähdä, kuinka sinä tässä lyhyessä ajassa olet turmellut nuoren Rehnhjelmin. Sinä olet tainnut saada hänen päähänsä sen, että hänen tulisi mennä teatteriin!
— No! onko hän puhunut siitäkin! Niin, se on aika vekkuli! Kyllä hänestä hyvä tulee, jos vain elää saa; mutta sekään asia ei ole niin aivan helppoa, kun on niin hirveän niukalti ruokaa! — Jumaliste! Nyt on väri lopussa! Onko sinulla valkoista? No jumalauta, eikös olekin kaikki putket puserretut niin kuiviin — että — sinun täytyy antaa minulle väriä.
— Ei minulla ole muuta kuin omiksi tarpeikseni ja jos olisikin, niin varoisin itseäni antamasta sinulle mitään!
— No, elä puhu pötyä; tiedäthän, että on kiire.
— Vakavasti, minulla ei ole sinun värejäsi! Jos sinä säästäisit, niin riittäisivät kauemmin…
— Niin, tuon me tiedämme. Tuo tänne rahoja sitten!
— Rahoja, no niitä tässä vielä pitäisi olla!
— Olle, nous' ylös! sinun pitää mennä panttaamaan!