— Tahdot siis saada naisen?
Lundell katsoi, laskiko toinen leikkiä, mutta sitä oli vaikea huomata, sillä nyt hän vihelteli.
— Minulta puuttuu naismalli, vastasi hän. Seurasi äänettömyys, ja se oli epämieluista, kun oltiin niin vanhoja tuttavia ja kahden kesken.
— Kunpa voisin ymmärtää, mistä saisin käsiini mallin. Akatemian malleista en huoli, sillä ne tuntee koko maailma, ja tämä aihe sitäpaitsi on uskonnollinen.
— Tahdot jotain parempaa? Oui! Minä ymmärrän! Ellei sen pitäisi olla alasti, niin voisin minä ehkä…
— Ei sen alasti pidä olla, oletko sinä hullu, suuressa miesjoukossa; sitäpaitsi on aihe uskonnollinen…
— Niin, niin, sen me jo tiedämme. Hänellä pitää joka tapauksessa olla puku, hieman itämaalainen, seisoa kumartuneena eteenpäin, arvelen ma, olla ottavinaan jotain maasta, näyttää olkapäänsä, kaulansa ja ensimmäiset selkänikamansa, ymmärrän, ymmärrän! Mutta uskonnollisesti, näes, kuten Magdaleena! Oui! Noin linnunsilmällä katsoen, näes!
— Sinä nyt pilkkaat kaikkea; ja vedät kaikki maahan!
— Asiaan! Asiaan! Sinun täytyy saada malli, sillä sellainen täytyy olla; et itse tunne ketään! Hyvä! Uskonnolliset tunteesi estävät sinua itseäsi hankkimasta sitä, siis Rehnhjelm ja minä, molemmat kevytmielisiä poikia, hankimme sen sinulle!
— Mutta hänen tulee olla säädyllinen tyttö, sen sanon edeltäkäsin!