— Senkin velikulta! Katso, tuonne vasemman uutimen taa!
— Lundell!
— Niin, juuri hän! Hän etsiskelee Magdaleenaa! Katso, nyt hän puhuttelee häntä! Mikä potra poika!
Falk punastui, niin että Sellén sen huomasi.
— Täältäkö hän etsii malleja itselleen? kysyi hän kummastuneena.
— Niin, mistä muutoin! Eihän niitä pimeästä voi valita!
Kohta sen jälkeen tuli Lundell sisälle ja Sellén tervehti häntä suojelevalla nyökkäyksellä, jonka merkityksen tämä luuli voivansa ymmärtää, ja jonka vuoksi hän kumarsikin tavallista kohteliaammin Falkille ja ilmaisi loukkaavalla tavalla kummastuksensa Ygbergin läsnäolon johdosta. Ygberg, joka tarkoin tämän huomasi, käytti tilaisuutta hyväkseen ja kysyi, mitä Lundell suvaitsisi nauttia, jolloin tämän silmät suurenivat; hän näytti olevan pelkkien pohattojen joukossa. Ja hän tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, tuli helläksi ja ihmisystävälliseksi ja saatuaan illallista, johon kuului myöskin lämmintä ruokaa, tunsi hän tarpeen pukea tunteensa sanoiksi. Hänellä oli jotain sanottavaa Falkille, se oli aivan ilmeistä, mutta hän ei sitä nyt muistanut. Pahaksi onneksi orkesteri silloin juuri soitti "Hör oss, Svea!" ja seuraavassa silmänräpäyksessä "Jumala ompi linnamme".
Falk tilasi lisää juomia.
— Tuomari rakastaa kuten minäkin vanhaa hyvää kirkkolaulua, alkoi
Lundell.
Falk ei tiennyt pitävänsä oikeastaan mitään kirkkolaulua parempana kuin toista, ja kysyi sentähden Lundellilta, haluaisiko tämä juoda punssia. Lundell epäröitsi; ei tiennyt, uskaltaisiko. Hän kenties ensin söisi vähän enemmän, hän oli niin huono juomaan, minkä hän katsoi asiakseen todistaa yskimällä pahasti, mutta lyhyeen, kumottuaan kolmannen ryypyn.