— Täss' on värit, neljä pötkyä! Tarkasta ne! Sitten oli nyytti revitty auki, jolloin toinen raideista repeytyi.
— Sentähden sain minä niistä vain 1:25 molemmista! Katso kuittia, niin näet, että se on oikein!
Sitten kysyttiin häneltä, mistä hän nuo tavarat oli varastanut. Olle oli vastannut, että hän ei ollut niitä varastanut, jolloin ylikonstaapeli oli kiinnittänyt hänen huomiotaan siihen, että tässä ei ollut kysymys siitä, oliko hän ne varastanut, vaan siitä, mistä hän ne oli varastanut! Mistä! Mistä! Mistä!
— Täss' on rahaa takaisin, viisikolmatta äyriä. Minä en ole ottanut mitään.
Sitten oli tehty pöytäkirja "varastetuista tavaroista", jotka oli lukittu kolmella sinetillä. Turhaan oli Olle vakuuttanut olevansa syytön, turhaan oli hän vedonnut heidän oikeudentuntoonsa ja ihmisyyteensä. Tästä viimeisestä vetoamisesta seurasi, kuten näytti, se, että konstaapeli esitti pöytäkirjaan pantavaksi, että "vanki" — hän oli jo vanki — tavattaessa oli ollut väkevien juomien liikuttama, joka tulikin pöytäkirjaan, kuitenkin siten muutettuna, että sanat "väkevien juomien" jäivät pois ja sanottiin vain "liikutettu". Kun ylikonstaapeli useita kertoja oli pyytänyt konstaapelin muistuttelemaan, eikö vanki kiinniotettaessa tehnyt vastarintaa, ja tämä oli vakuuttanut, ett'ei hän voi ottaa valalleen vangin vastarinnantekoa (joka tällaisessa tapauksessa kylläkin olisi voinut olla raskauttavaa, koskapa vanki oli kavalan ja uhkaavan näköinen), mutta kyllä sen, että hänestä vanki oli "yrittänyt" tehdä vastarintaa pakenemalla erääseen porttikäytävään, niin otettiin tämä pöytäkirjaan.
Sitten tehtiin raportti, jonka alle Ollen käskettiin kirjottaa. Raportti kuului: että mieshenkilö, joka oli kavalan ja uhkaavan näköinen, oli tavattu hiiviskelemästä pitkin Norrlandsgatanin vasenta puolta, k:lo 4 ja 35 i.p.p., kädessä epäilyttävä nyytti. Vangittu mieshenkilö oli puettu viheriäiseen korderoi-kankaasta tehtyyn pitkään takkiin (puuttui liivit), sinisiin boiji-housuihin, paita merkitty kauluksessa kirjaimilla P.L. (joka osotti, joko että se oli varastettu tai oli vangittu ilmottanut väärän nimen), harmaarantuisiin villasukkiin ja matalaan huopahattuun, jossa oli kukonsulka. Vangittu oli ilmottanut väärän nimen Olle Montanus, valehteli olevansa syntyisin talonpoikaisvanhemmista Västmanlandista, ja koetti uskotella, että hän oli taiteilija, sekä ilmotti asunnokseen Lill-Jansin, mikä todistettavasti oli väärin. Yritti vangittaessa tehdä vastarintaa pakenemalla porttikäytävään.
Seurasi määrittely nyytissä olevista tavaroista. Koska Olle kieltäytyi tunnustamasta raporttia oikeaksi, sähkötettiin heti vankilaan, ja ajuri vei sitten pois vangin, nyytin ja yhden konstaapelin. Kun he olivat ajaneet Myntgatanille, oli Olle nähnyt pelastajan, valtiopäivämies Per Ilssonin Träskålasta, maanmiehensä, jonka hän huusi luokseen ja joka todisti raportin vääräksi, jolloin Olle päästettiin vapaaksi ja sai takaisin nyyttinsä. Ja nyt oli hän täällä, ja —
— Tässä ovat ranskanleivät! Viisi vain on jäljellä, yhden olen syönyt.
Ja tässä on olut.
Hän laski todellakin pöydälle viisi leipää, jotka hän otti takataskuista, ja kaksi pulloa olutta, jotka veti esiin housuntaskuista, jonka jälkeen hänen vartalonsa taas sai entisen epäsuhtaisuutensa.
— Veli Falk saa suoda Ollelle anteeksi, hän ei ole tottunut olemaan ihmisten seurassa — pane pois leivät, Olle; mitä tyhmyyksiä tuo on! oikaisi Sellén.