— Kaikilla muilla — ihmisillä — on ratsusaappaat — minä en millään muotoa tahdo poiketa heistä — ulkoasuuni nähden — sentähden — koska — en ole — mikään — ulkokullattu — käytän minä — ratsusaappaita.
Sitten antaa hän käsikirjotuksen pojalle ja karjasee — suullaan: "Neljä latomahaallista Seitsemättä pasuunaa Nyströmille!" — ja sitten Falkille:
— Nyt olen vapaa viisi minuuttia! Suvaitsetteko tulla varastohuoneeseen.
Kirjanpitäjälle:
— Zululu lastaa?
— Paloviinaa, vastaa kirjanpitäjä ruostuneella äänellä.
— Käykö se päinsä? kysyy naamio.
— Se käy päinsä! vastaa kirjanpitäjä.
— No, Jumalan nimeen siis! — Tulkaa, herra Falk. He astuvat huoneeseen, joka on täynnä hyllyjä, joilla on kirjapakkoja. Naamio sipasee ratsupiiskallaan pitkin niiden selkiä, ja sanoo ylpeästi — suoraan:
— Nämä minä olen kirjottanut! Mitä siitä sanotte? Eikö ole paljon? Tekin kirjotatte — vähän! Jos saatte jatkaa, niin kirjotatte tekin vielä näin paljon! — Hän puri ja repi sikariaan ja sylkäsi sitten palaset suustaan, jotka lentelivät kuin paarmat, ennenkuin tarttuivat kirjain selkämyksiin, ja hän näytti siltä kuin olisi ajatellut jotain halveksuttavaa.