Mutta ovissa aletaan käydä, edustajia saapuu ja seinäkellon viisarit matelevat eteenpäin, eteenpäin. Puheenjohtaja jakaa lahjapalkkioita nyökkäysten ja kädenlyönnin muodossa hyville sekä rankaisee huonoja kääntämällä kasvonsa heistä pois, sillä hänen täytyy korkeimpana olla oikeudenmukainen.
Nyt tulee Punahilkan selostaja, rumana, humalassa ja nukkumattomana; siitä huolimatta näkyy hän mielellään antavan totuuden mukaisia vastauksia vastatulleen kysymyksiin.
Ovissa käydään kerran vielä, ja sisään tulee henkilö varmoin askelin, aivan kuin olisi kotonaan, apukamreeri Kansliasta Veronsäädäntöä varten ja aktuaario Kollegiosta Virkamiesten palkanmaksua varten; hän menee aina nojatuolin luo ja tervehtii tutusti puheenjohtajaa ja penkoo papereita kuin olisivat ne hänen omiaan.
— Kuka tuo on? kysyy Falk.
— Hän on ylikirjuri, vastaa Punahilkalainen.
— Mitä? Kirjotatteko te täällä myöskin!
— Myöskin! Sen pian näet! Heillä on tuolla kokonainen kerros täynnä kirjureita; vintit täynnä kirjureita, ja kohta hankkivat he kirjureita kellariinkin!
Nyt alhaalla kuohuu kuin muurahaispesässä. Vasara putoo ja tulee hiljaista. Ylikirjuri lukee pöytäkirjan edellisestä kokouksesta ja se hyväksytään ilman vastustusta. Sitten sama mies lukee Jon Jonssonin, Lerbakasta, pyynnön saada 14 päivää virkavapautta.
Myönnetään!
— Onko teillä täällä virkavapauttakin! kysyy vastatullut kummastuneena.