"Hän ei viiteen vuoteen ole ollut täällä, ja nyt kai hän häpeää ilmaantua tänne!"
"Mutta kuka hänen virkaansa hoitaa?"
"Kirjastonhoitaja."
"Mitä työtä heillä sitten on tällaisessa virastossa kuin Kollegio virkamiesten palkanmaksua varten?"
"Työ on siinä, että vahtimestarit järjestävät kuitit kronologisesti ja kirjaimellisesti ja lähettävät ne kirjan sitojalle, jonka jälkeen kirjastonhoitaja pitää huolta niiden asettamisesta sopiville hyllyille."
Struve näytti jo nauttivan keskustelusta ja piirsi silloin tällöin jonkun sanan kalvostimeensa ja Falkin keskeyttäessä katsoi hän velvollisuudekseen sanoa jotain tärkeätä ja painavaa.
— Mutta miten arkistonhoitaja nosti palkkansa?
— Se lähetettiin hänelle kotiin! Eikö se ole yksinkertaista. Nuori toverini neuvoi nyt minua kuitenkin kaikitenkin tekemään kumarrusmatkan aktuaarion luo ja pyytämään, että hän esittäisi minut toisille virkamiehille, jotka nyt alkoivat saapua kohentamaan valkeata uunissaan ja nauttiakseen hehkuvien hiilten viime säteistä. Aktuaario oli hyvin mahtava ja samalla hyvänsuopa henkilö, kertoi ystäväni, ja piti siitä, että hänelle oltiin huomaavaisia.
Minulla, joka tunsin aktuaarion apukamreerina, oli tosin ollut hänestä aivan toinen käsitys, mutta minä uskoin toveriani ja menin hänen luokseen.
Tuo pelättävä istui leveässä karmituolissa uunin edessä ja ojenteli jalkojaan poronnahalla. Hän oli ankarassa työssä: poltteli tupakkaa oikealla merivahaimukkeella, jonka ympäri oli ommellut hansikasnahkaa. Jottei olisi toimetonna oli hän ottanut luettavakseen eilispäivän Postilehden, saadakseen välttämättömiä tietoja hallituksen toiveista.