Tuloni näytti tekevän hänet huolestuneeksi; hän kohotti silmälasejaan ja asetti ne kaljulle päälaelleen; oikean silmänsä piilotti hän lehden reunan taa ja laukaisi vasemmasta minuun oikean suippokuulan. Esitin asiani. Hän otti imukkeen oikeaan käteensä ja katsoi, miten pitkälle oli sauhuttanut. Hirmuinen äänettömyys, joka nyt seurasi, osotti kaikki epäilykseni oikeiksi. Hän karisti kurkkuaan ja sai sitten aikaan pitkällisen jätinän hehkussa. Sitten muisti hän sanomalehden ja jatkoi lukemistaan. Katsoin velvollisuudekseni toistaa sanottavani vähän eri sanoilla. Silloin hän ei kauempaa kestänyt. "Mitä perhanaa herra meinaa? Mitä pirua herra minun huoneestani tahtoo? Enkö minä saa olla rauhassa omassa huoneessani? Häh! Ulos, ulos, ulos, herra! Mitä pirua, eikö herra näe, että minulla ei ole aikaa! Puhutelkaa protonotariota, jos jotakin haluatte! Älkää minua!" — Menin protonotarion luo.
Siellä pidettiin suurta tarveaineneuvottelua, jota jo oli kestänyt kolme viikkoa. Protonotario istui puheenjohtajana ja kolme kanslistia hoiti pöytäkirjaa. Hankkijoiden lähettämät näytteet olivat levitetyt pitkin pöytiä, joiden ääressä kaikki vapaat kanslistit, kopistit ja notariot istuivat. Oli, huolimatta suuresta mielipiteitten eroavaisuudesta, päätetty tilata kaksi paalua Lessebon paperia ja monien koeleikkelemisien jälkeen otettu 48 sakset Grätorpin palkittua tekoa (jossa tehtaassa aktuaariolla oli 25 osaketta); koekirjottaminen teräskynillä oli vienyt aikaa kokonaisen viikon ja siitä laadittu pöytäkirja oli niellyt kaksi riisiä paperia; nyt oli päästy kynäveitsiin, ja kollegio istui juuri koettelemassa veitsiä mustiin pöytälautoihin.
"Ehdotan Sheffieldin kaksiteräisiä N:o 4, ilman korkkiruuvia", sanoi protonotario ja vuolasi pöydästä niin suuren sälön, että sillä olisi voinut sytyttää tulen. "Mitä sanoo ensimmäinen notario?"
Tämä, joka koevuolemisessa oli sattunut viiltämään liian syvälle ja siten satuttanut veitsensä naulaan ja tärvellyt kolmiteräisen Eskilstunan N:o 2, ehdotti tätä lajia.
Kun kaikki olivat käyttäneet puheenvuoroja ja ankarasti perustelleet mielipidettään käytännöllisillä kokeillakin, esitti puheenjohtaja, että otettaisiin 2 grossia Sheffieldiä.
Ensimmäinen notario pani vastalauseensa tätä vastaan pitemmässä puheessa, joka otettiin pöytäkirjaan, sitten sitä kopioitiin kaksi kappaletta, jotka rekisteröitiin, lajiteltiin (aakkosellisesti ja kronoloogisesti), sidottiin ja vahtimestarit kirjastonhoitajien valvonnan alaisina asettivat sopivalle hyllylle. Vastalauseesta huokui lämmin isänmaallinen tunne ja pyrittiin siinä pääasiallisesti osottamaan, miten välttämätöntä on, että valtio kannattaa kotimaista teollisuutta. Koska tämä lausunto sisälsi syytöksen hallitusta vastaan, se kun sattui yhteen hallituksen virkamieheen, täytyi protonotarion puolustaa hallitusta. Hän alkoi tavaradiskonton synnystä ("diskonttoa" mainitessa höristivät kaikki ylimääräiset korviaan), loi katsauksen maan taloudelliseen kehitykseen viime 20 vuotena, jolloin hän niin syventyi yksityisseikkoihin, ettei ehtinyt itse aineeseen, ennenkuin Riddarholman kello löi kaksi. Onnettoman kellonlyönnin kajahtaessa ryntäsivät kaikki virkamiehet istuimiltaan kuin olisi tuli ollut irti. Kysyessäni eräältä nuorelta toveriltani, mitä tämä merkitsi, vastasi vanha notario, joka oli kuullut kysymykseni: "Virkamiehen ensimmäinen velvollisuus on olla täsmällinen, hyvä herra!" Kaksi minuuttia yli kahden ei ollut niin sieluakaan noissa monissa huoneissa! "Huomenna saamme kuuman päivän", kuiskasi muuan toveri minulle rappusissa. "Mitä herran nimessä silloin on?" kysyin levottomana. "Lyijykynät!" vastasi hän.
Ja kuumia niistä päivistä tulikin! Lakkatangot, kirjekotelot, paperiveitset, imupaperi, seililanka. Mutta mukiin se meni, sillä kaikilla oli tointa. Mutta oli tuleva päivä, jolloin tämä kaikki loppui. Minä silloin rohkasin itseni ja pyysin jotain tehtävää. Antoivat minulle seitsemän riisiä paperia kotona puhtaaksikirjotettavaksi, hankkiakseni itselleni "virka-ansioita". Tein tämän työn hyvin lyhyessä ajassa, mutta sen sijaan, että olisin saanut tunnustusta ja kehotusta työstäni, kohdeltiin minua epäluulolla, sillä ahkerista ihmisistä ei pidetty. Sen jälkeen en saanut koskaan enää mitään työtä. Säästän sinua kuulemasta ikävää selvitystä siitä vuodesta, täynnä nöyryytyksiä, lukemattomia pistosanoja ja rajatonta katkeruutta. Kaikkea, jota pidin naurettavana ja pikkumaisena, kohdeltiin juhlallisella vakavuudella ja kaikkea, jota kunnioitin suurena ja kiitettävänä, sätittiin. Kansaa nimitettiin roskajoukoksi, joka oli olemassa ainoastaan sotaväkeä varten, ja jota tarvittaessa voitiin ammuskella. Julkisesti häväistiin uutta valtiomuotoa ja talonpoikia kutsuttuun pettureiksi. [Tämä kuvaus ei enää ole todenmukainen, kun virastojen suuri uudestijärjestely on tapahtunut.] Tätä kaikkea minä kuuntelin seitsemän kuukautta; minua alettiin epäillä, kun en ottanut nauruun osaa ja minua ärsytettiin. Seuraavan kerran, kun käytiin "oppositsionikoirien" kimppuun, sisuni purkautui ja pidin selittävän puheen, jonka seuraus oli, että tiedettiin, mitä miehiä minä olin, ja minusta tuli mahdoton. Ja nyt teen minä samoin kuin monet muutkin haaksirikkoiset: syöksyn kirjallisuuden helmoihin!
Struve, joka ei näyttänyt olevan tyytyväinen typistettyyn loppuun, pisti lyijykynän pois, joi totinsa loppuun ja näytti hajamieliseltä. Kuitenkin katsoi hän velvollisuudekseen puhua.
— Rakas veli, sinä et vielä ole oppinut elämän taitoa; saatpa nähdä, miten vaikeata on ansaita leipäänsä, ja näet, miten siitä vähitellen tulee pääasia elämässä. Tehdään työtä, saadakseen leipää, ja leipää syödään, voidakseen ansaita vielä enemmän leipää, voidakseen tehdä työtä! Usko minua, minulla on vaimo ja lapsia ja minä tiedän, mitä se tahtoo sanoa. Täytyy mukautua olosuhteisiin, näetkös. Täytyy mukautua! Ja sinä et tiedä millainen kirjailijan asema on. Kirjailija on ulkopuolella yhteiskuntaa!
— Olkoon, se on rangaistus siitä, kun hän tahtoo asettua yläpuolelle yhteiskuntaa! Muuten, minä inhoan yhteiskuntaa, sillä se ei perustu vapaaseen sopimukseen, se on valheista kudottu kangas — ja minä pakenen ilolla siitä!