Ei ääntäkään kohoa vastaan, mutta äänestettäessä esitys hyväksytään.
Punahilkan tottuneella kädellä puhdistellessa Jönssonin hakkaavaa esitystä ja pannessa siihen vahvan otsakkeen, levähtää Falk. Mutta kun hänen katseensa sattumalta osuu kuulijaparvekkeelle, tapaa se sieltä vanhan tuttavan pään, joka makaa kaiteen nojassa ja jonka omistaja on Olle Montanus. Hän on tällä hetkeltä koiran näköinen, joka makaa vahdaten luuta, ja eipä hän sitä tekemättäkään ollut, mutta sitä taas ei Falk tiennyt, sillä Olle oli hyvin salaperäinen.
Nyt näyttäytyi oikean lehterin alla olevan penkin luona, juuri siinä, johon tuo poljettu olento oli antanut lyijykynän jälkien sataa, muuan herra sinisessä siviiliunivormussa, kolmikulmainen hattu kainalossa ja kädessä paperikäärö.
Nuija paukahti, syntyi ivallinen, ilkeämielinen hiljaisuus.
— Kirjota, sanoi Punahilkka, mutta vain numerot; minä otan muun.
— Kuka se on?
— Kuninkaallisia esityksiä.
Nyt luettiin paperikääröstä: "Kunink. Majest:in arm. esitys määrärahan korottamisesta osastolle, joka tarkottaa kehittää aatelisia nuorukaisia elävissä kielissä, otsakkeen kohdalla: kirjotusaineet ja tarverahat 50,000 riksistä 56,000 riksiin 37 äyriin."
— Mitä ovat tarverahat? kysyy Falk.
— Vesikarahviinejä, sateenvarjopitimiä, sylkylaatikoita, kaihtimia, päivällisiä Hasselbackenilla, lahjapalkkioita ja muuta sellaista. Pidä suus'; tulee lisää vielä!