Paperikäärö jatkaa: "Kunink. Majest:in arm. esitys määrärahan myöntämisestä 60 uutta upseerinpaikkaa varten Vestgötan ratsuväessä."
— Oliko se 60? kysyy Falk, jolle valtiomiesasiat olivat aivan vieraita.
— Oli 60! Kirjota vaan!
Paperikäärö purkautui auki ja suureni suurenemistaan.
"Kunink. Majest:in arm. esitys määrärahan myöntämisestä viittä uutta vakinaista kanslistin paikkaa varten Kollegiossa Virkamiesten palkanmaksua varten".
Suurta liikettä preferanssipöytien ääressä; suurta liikettä Falkin tuolilla.
Paperikäärö kääriysi taas kokoon, puheenjohtaja nousi ylös, kiitti kumarruksella, joka kysyi "eikö haluta enempää?", ja paperikäärön omistaja istuutui penkkiin ja alkoi puhallella pois lastuja, joita poljettu oli pudottanut, mutta hänen kankea kullalla kirjailtu kauluksensa esti häntä joutumasta samaan synnin kiusaukseen, johon puheenjohtaja oli aamulla sortunut.
Asiain käsittelyä jatkui. Sven Svensson Torrlösasta pyytää puheenvuoroa vaivashoitoasiassa. Kuin saatuaan määrätyn merkin nousevat kaikki selostajat istumasta, haukottelevat ja ojentelevat jäseniään.
— Nyt menemme alas syömään aamiaista, ilmottaa Punahilkka suojatilleen. Meillä on aikaa tunti ja kymmenen minuuttia.
Mutta Sven Svensson puhuu.