— Hm! Katsos kuinka me olemme leikkineet unielämäämme, viisasten ihmisten hyödyllisin toimin työskennellessä tulevaisuuden hyväksi! Me emme lehdistämme lukeneet muuta kuin teatteri-, musiikki- ja taideuutisia. Meille esiintyi elonleikki lamppujen valaisemissa liimavärimaisemissa, ja kun meitä ulkopuolelta kuuluva meteli häiritsi, niin suutuimme ja haukuimme porukurkkuja tai heittelimme ivasanoja heitä vastaan. Ja me kuljimme siellä, suurina, paperikruunut päässämme ja luulimme olevamme kuninkaita hengen valtakunnassa. Pariisi oli mailmankaikkeus ja teatteri mailmamme.
Soitto oli vaiennut ja kuului irtonaisia sanoja jostain puheesta. — "Rauhallinen yhteistyö kansain kesken… sotien poistaminen… aatteiden nopea vaihto…"
Henri kävi levottomaksi: — Minä luulin ainakin täällä ylhäällä säästyvän tuollaiselta.
— Ei, ystäväni, me emme ole sääliä ansainneet. Hyödyllinen työ, jota me olemme likasena välttäneet, menee nykyisin pitkälle; se työskentelee maassa, mutta se kohottaa meidät pilvien ylle; me työskentelimme pilvien yläpuolella ja jouduimme kuitenkin maahan.
Kättentaputusta kuului salista puheen lopuksi.
— Kuule, millaiset ovat ajat! Postiherrat vievät meiltä suosion! Etkö tunne ääntä? Haha! Kun seisoin kulissien lomassa ensi kerran ja minun runoani sammallettiin yleisölle, ja kun vastaukseksi tuli käsien räiskinä; silloin luulin ensin sadekuuron herahtaneen teatterin katolle, sillä en ollut koskaan kuullut sitä ääntä sieltä käsin. Mutta kun minä näin näyttelijän kumartavan ja räiskinä kasvoi, niin ymmärsin. Huumasiko se? Hetken! Sitten ajattelin: oh, sisaret ja tädithän siellä. Ja niin olikin, sillä seuraavana päivänä sain osakseni arvostelua, arvostelua niin… Sen jälkeen en kulissien lomassa ole seisonut. Enkä kylläkään enää sinne tule.
Henri oli kumartainut Aristidea kohti kuin puhuakseen. Askeleita kuului heidän takanaan ja rouva M. läheni hiljaa yskästen ilmaistuaan olevansa lähellä.
— Anteeksi, Aristide — sanoi hän — mutta lapset ovat tulleet ja me odotamme sinua.
— Mihin, mihin menet? Etkö jää tänne? — kysyi Henri äänellä, joka soi siltä kuin pyytäisi hän teatterinjohtajalta vastausta tälle jättämänsä kappaleen johdosta.
— Ylemmäksi — vastasi Aristide — les Bains d l'Alliaziin.