— Mikset voi jäädä tänne? Etkö aikonut niin? Missä kesän vietät?
— Kesän? Entä sinä?
— Hm! En tiedä! — vastasi Henri ja tarttui Aristiden käteen.
— Tiedän ettei meidän sovi olla täällä, Henri, sillä kun lumi sulaa, käy ilma liian voimakkaaksi.
— No, tapaamme toisemme syksyllä? Missä olet silloin?
— Luullakseni siellä missä kesälläkin.
— Oi, älä puhu niin. Me elämme kauan, rakkaani. Minun hengitykseni on niin kevyt, niin kevyt…
— Vai niin, alkaako hengitys helpottaa. Hyvästi sitten, Henri parka.
Samassa kuului reipasta naurua ja kilpaa juoksevain pikku kenkäin kopinaa. Seuraavana hetkenä oli Aristiden kummallakin polvella mustakutrinen poikanen. Henri oli nolo ja kiusaantunut. Aristide tahtoi auttaa häntä, muttei tiennyt mitä sanoisi. Vihdoin sanoi hän pojille: "Tervehtikää setää." Pojat katsahtivat Henriin ja tervehtivät lyhyesti.
— Matkustammeko, Amelie? — kysyi Aristide.