— Teihin nyt, — jatkoi pappi. — On pieni petturi soihtu kädessä, enkeli joka kulkee kopallinen ruusuja kädessä peitellen elämän tunkioita; se on valheen enkeli ja sen nimi on kauneus! Pakanat ovat palvelleet sitä Kreikassa, ruhtinaat ovat suosineet sitä, sillä se on kääntänyt kansan silmät, niin ettei ole nähty asioita, niin kuin ne ovat. Se vaeltaa pitkin elämää, ja väärentää, väärentää. Miksikä, te soturit, miksi pukeudutte koreisiin kullalla kirjailtuihin kaunisvärisiin pukuihin? Miksi aina olette toimessa soitoin ja liehuvin lipuin? Ettekö siten salaa ammattinne tosi tarkotusta? Jos rakastaisitte totuutta, pukeutuisitte valkeihin mekkoihin, kuin teurastajat, niin että veritäplät näkyisivät hyvin, teillä olisi veitset vyöllä kuin paloittelijoilla lihakaupoissa, ja verta tiukkuvat rasvaset kirveet. Ja soittokuntien sijaan voisitte työntää edellänne vaikeroivia ihmisiä, ihmisiä, jotka ovat tulleet hulluiksi tappotannerten kauhunäyistä; lippujen sijaan voisitte kantaa kuolinliinoja ja kuormastossa ruumisarkkuja!
Sairas joka nyt kiemurteli vetotaudissa, risti kätensä kuin rukoukseen ja puri kynsiään. Pappi oli tullut hirmusen näköseksi; kovan, järkähtämättömän, vihasen, ja hän jatkoi:
— Sinä olet luonteeltasi hyvä mies, sinä, enkä minä sinun hyvää ihmistäsi tahdokaan rangaista, ei, minä rankasen sinua edustajana, joksi olet nimittänyt itseäsi, ja sinun rangaistuksesi on oleva muille varotukseksi! Tahdotko nähdä noiden kolmen ruumiit? Tahdotko nähdä ne?
— Ei Jeesuksen nimen tähden! — kirkui sairas, jonka paita oli märkä tuskan hiestä ja tarttui hartioihin!…
— Arkuutesi osottaa että olet ihminen ja semmoisena pelokas.
Kuin ruoskaniskun saaneena hyppäsi sairas ylös, hänen kasvonsa tyyntyivät, hänen rintansa rauhottui, ja kylmällä äänellä kuin olisi hän ollut terve, sanoi hän: — Mene ulos, pappi perkele, muuten narraat minut tyhmyyksiin!
— Mutta minä en tule takasin jos kutsut, — sanoi tämä. — Muista se! Muista, että jos et saa nukutuksi, niin ei se ole minun syyni, vaan pikemmin niiden jotka makaavat tuolla biljardihuoneessa! Biljardilla, kuuletko!
Ja samassa heitti hän oven auki, ja sairashuoneeseen lemahti karboolihapon kauhea haju!
— Tunne, tunnetko! Tämä ei ole ruudin savua, se ei ole samaa kuin sähköttäisit kotiin urhotöitä: "suuri tappio, kolme kuollutta ja yksi mielipuoli, Jumalan olkoon kiitos!" Tästä ei runoja kirjoteta, eikä heitellä kukkia kaduille eikä itketä kirkoissa! Tämä ei ole voittoa tämä, se on teurastusta, teurastaja!
Herra von Bleichroden oli hypännyt ylös vuoteelta ja heittäynyt ulos akkunasta. Pihalla ottivat hänet kiini omat miehet, joita hän yritti purra vasempaan sivuun. Sitten sidottiin hän ja vietiin pääkortterin sairashuoneeseen täysin kehittyneenä mielipuolena vietäväksi parantolaan.