— Tiedättekö tohtori, — sanoi sairas vilkkaasti liikahtaen, — tiedättekö minusta tuntuu kuin olisin ollut kuollut ja jälleen herännyt elämään toisella taivaan kappaleella, niin kaunista on täällä! En koskaan olisi voinut uneksia, että maa olisi niin ihana!
— Kyllä herraseni, maa on vielä kaunis missä kulturi ei ole sitä tuhonnut, ja täällä on luonto niin voimakas, että se on vastustanut ihmisen yrityksiä. Luuletteko että teidän maanne on aina ollut niin ruma kuin nyt? Ei, siellä missä nyt on autioita santaketoja, jotka eivät vuohtakaan elätä, siellä suhisivat kerran ihanat tammi-, pyökki- ja honkametsät, joiden varjossa riista viihtyi, ja laumottain parhaita teuraseläimiä eleli terhoja syöden.
— Te olette rousseaulainen, herra tohtori, — sanoi sairas.
— Rousseau oli Geneveläinen herra luutnantti! Tuolla kaukana järven rannalla, tuon jalavan yli näkyvän lahden lähellä, siellä syntyi hän, siellä kärsi hän, siellä poltettiin hänen teoksensa Emile ja Contrat social (yhteiskuntasopimus), luonnon evankeliumit, ja tuolla vasemmalla Valaisin alppien juurella, jossa on pieni Clarens, siellä kirjotti hän rakkauden kirjan, "Uuden Heloisen." Edessänne on Leman järvi!
— Lac Leman! — huudahti herra von Bleichroden.
— Tässä hiljaisessa laaksossa, — jatkoi lääkäri, — jossa rauhallisia ihmisiä asuu, ovat haavottuneet henget hakeneet virvotusta! Katsokaa tuolla oikealla pienen poppeleita kasvavan niemen takana; siellä on Ferney. Sinne pakeni Voltaire, kun hän oli irvistellyt kyllikseen Pariisissa, ja siellä viljeli hän maata ja rakensi korkeimmalle olennolle pyhän huoneen. Ja tuolla tännempänä Coppet. Siellä asui Stael, Napoleonin, kansan petturin, pahin vihollinen, nainen joka uskalsi opettaa ranskalaisille, kansalaisilleen, ettei Saksan kansa ole Ranskan raaka vihollinen, sillä, herra, kansat eivät vihaa toisiaan. Tänne tyynen järven rannalle pakeni raadeltuna Byron, joka sidotun jättiläisen lailla oli tempautunut irti niistä langoista, mihin taantumuksen aika oli sitonut hänen voimakkaan sielunsa, ja täällä purki hän vihansa sortajia vastaan lauluun "Chillonin vanki", Mont Grammontin juurelle pienen kalastajakylän lähelle oli hän hukkua, mutta hänen elämänsä ei ollut vielä täytetty. Tänne ovat paenneet kaikki, jotka eivät voineet sietää sitä mädännyksen hajua, joka koleran tavoin peitti Europan pyhän alianssin yritettyä tuhota vallankumouksen seuraukset, ihmisen äsken saadut oikeudet. Tässä alhaalla 1,000 jalkaa jalkojenne alapuolella, runoili Mendelssohn surumieliset laulunsa, täällä kirjotti Gounod Faustinsa! Ettekö näe että hän on saanut aiheensa Valpurin yöhönsä, tuolta Savoijin alppien kuiluista! Täältä jyrisytti Victor Hugo raivoisat rangaistuslaulunsa joulukuun petturia Napoleon kolmatta vastaan! Ja täällä, kohtalon omituista pilaa, täällä kainossa Veveyssä, johon pohjatuulet eivät koskaan pääse, täällä koetti oma keisarinne unohtaa kauhunäyt Sadovan ja Königgrätzin taisteluista. Tänne piiloutui venäläinen Gortschakow, kun tunsi maan keinuvan jalkainsa alla, täällä kylpi John Russel itsestään politisen lian pois ja hengitti puhdasta väärentämätöntä ilmaa; täällä koetti Thiers selvitellä valtiollisten myrskyjen takia usein sekavia vastakkaisia, mutta kuten luulen rehellisiä ajatuksiaan; jospa hän nyt ohjatessaan kokonaisen kansan vaiheita, muistaisi viattomia hetkiä, jolloin hänen henkensä sai rauhallisesti puhua itsensä kanssa, täällä luonnon lempeän, mutta vakavan majesteetin edessä! Ja tuolla kaukana Genevessä, herra luutnantti! Siellä ei asu kuningasta hoveineen, mutta siellä syntyi aatos, joka on yhtä suuri kuin kristinusko ja sen apostolit kantavat myöskin ristiä, punasta ristiä valkeissa lipuissaan! Ja kun mauser-kivääri tähtäsi Ranskan kotkaa ja Chassepot suuntautui saksalaista kotkaa kohti, silloin pitivät punasta ristiä kunniassa ne, jotka eivät kumartaneet mustaa ristiä, ja sillä merkillä luulen tulevaisuuden voittavan.
Sairas joka tyynesti oli kuullut tätä omituista miehen puhetta, niin tunteellista miltei suruvoittoista kuin olisi sen pitänyt joku pappismies eikä lääkäri, oli hieman nolo.
— Te haaveilette herra tohtori — sanoi hän.
— Niin tekin teette, kun olette täällä asunut kolme kuukautta, vastasi lääkäri.
— Te uskotte parannuskeinoon? — kysyi sairas ei enää niin epäilevänä.