Paul nousi ja meni pöydän ääreen, mihin oli pannut kirjeen ja kortin aurinkoon.
— Kas, Annischka, kas — sanoi hän ja piti koholla kirjettä. — Se on Dmitriltä.
Kirje joka oli ollut auringonpaisteessa, oli nyt täpösen täynnä pieniä keltasenpunasia kirjaimia, jotka olivat kirjotetut sympatetisella musteella, luultavasti kehäkukan mehulla, ja jotka auringon helle oli saanut esiin. Paul luki puolen kirjettä ääneensä. Se käsitteli "affäärejä" kuten liittoutuneet sanovat. Sitten jatkoi hän lukien toisen puolen hiljaa. Anna aikoi kysyä sen sisältöä, mutta pidättyi, oli heidän sopimustaan vastaan kysellä asioita, joita toinen puoli ei tahtonut kertoa. Paul pisti kirjeen taskuunsa.
— Tuletko järvelle? — sanoi hän. — On juhannuspäivä ja voimme levätä.
Hän nousi peittääkseen hermokohtausta, joka tuli hänen kasvoihinsa.
Anna nousi myös pukemaan lapsia.
Päivällis-aikaan nousivat he veneeseen Ouchyssä; ja Paul souti järvelle. Aurinko paistoi säteillen ja kaikki oli vaaleaa ja sinistä. Savoijin vuorten pyökki- ja kastanjametsät näyttivät takkuisilta vällyiltä ja Cornettes de Bizellä oli vielä lumihankia. Vaadtlannin alpit idässä Chillonin luona kohosivat ijän harmaannuttamana jättiläiskatedraalina ja Mayenin ja D'Ain tornit nousivat harjujen yläpuolelle jättiläisten rakentaman Notre Damen kaltaisina; hymyilevinä olivat Lavauxin viinikukkulat penger penkereen ylipuolella kuin valtaportaat Aublyn ja Follyn kalliotemppeliin; Dent de Marcien melkein vaakasuora selänne näytti 8,000 jalkaa korkealta mexikolaiselta porrastemppeliltä, jonka katto oli hohtavan valkea äsken sataneesta lumesta. Länteen päin sumentui Lac Leman autereiseen ilmaan ja näytti avoimelta, äärettömältä, sulaen yhteen taivaanrannatta kuten meri. Mutta jos silmä hetkeksi viivähti autereita tarkastamaan, niin häämötti silmiin sininen Jura pitkänä, kevyenä kesäpilvenä.
— Tämmöisenhän ihminen kuvittelee taivaan olevan, — sanoi Anna.
— Kaunis maa! — vastasi Paul. Muttei sentään meidän.
— Kas kuinka syvällä omistamishalu on meissä, Paul Petrovitsch, — sanoi Anna. Ei ole meidän! Mutta maahan on kaikkien!
— Sen pitäisi olla! Se on ollut, ja se voi jälleen tulla siksi!