* * * * *
Tutkintopäivä oli ohi ja Blanche vietti illan kotona tätien luona, jotka olivat kutsuneet muutamia ystävättäriä teelle. Bertha-täti säteili kuin neulatyyny. Blanche oli tyyni kuin vältetyn vaaran jälkeen. Akkunat olivat avoimet, sillä lämmin oli tullut ja kadulta kuului iloista sorinaa. Blanche tiesi että uudet ylioppilaat viettivät juhlaa, ja muuan toveri oli kehottanut häntä tulemaan mukaan, mutta hänellä ei ollut rohkeutta pyytää sitä tädeiltä eikä ollut hänellä sydäntä lähteä heidän luotaan tällaisena iltana. Hän oli ilonen että tämä vaikeus nyt loppui, sillä vapauden toivo oli herännyt, vaikka hän tiesikin, että kahleet vain pitenivät mutta ne eivät murtuneet.
— No — sanoi Bertha-täti — Gazettessa on sievä pätkä Blanchesta. "Naisen vapautuminen näyttää toteutuvan", luki hän; "vuosisatoja vanhat ennakkoluulot, jotka olivat katsoneet naisen kutsumuksena olevan synnyttämisen ja imettämisen, ovat loistavasti kumotut, kun meillä tänään on ilo ilmottaa, että neiti Blanche Chappuis on suorittanut tutkinnon Zürichin yliopistossa valmistuakseen lääkäriksi."
— Minua ihmetyttää — sanoi Blanche, joka ei välittänyt tuontapaisesta vapautuksesta — että sitä pidetään niin merkillisenä, kun tyttö voi suorittaa ylioppilastutkinnon, josta tyhminkin poika selviää.
— Blanche on oikeassa — lausui eräs opettajatar. — Ja La Revue tekeekin hyvin oikean huomautuksen. "On ihmeteltävää", sanoo Revue, "että jokaisen tytön ylioppilastutkintoa meidän vanhoilliset toverimme tervehtivät voittona, samalla kun vaikeroidaan sitä, että kirjallinen köyhälistö lisääntyy, ja kun ylioppilastutkinto on tullut yläluokkaetuoikeudeksi, johon vain varakkaammilla on pääsy. Meidän naisylioppilaidemme tulisi kiittää kunniasta saada osakseen juhlia kuin ihmeet, sillä on häväistys heidän sukupuoltaan vastaan, ja se seikka, että vanhoilliset ainekset ottavat heidät suojaansa, osottaa että nämät odottavat heistä hyvää vahvistusta riveilleen. Kun tulee se päivä, jona ylioppilastutkinto muuttuu ja on sama kaikille luokille ja sukupolville, silloin me yhdymme riemulauluun."
— Kas vaan, — lausui Bertha-täti — siinä kuullaan edistyksen miestä. Tutkinto kaikille: sehän ei enää olisi mikään taito.
— Ei meidän tarvitsekaan erikoisia taitoja näyttää — vastasi
Blanche — ja minusta on Revue oikeassa.
— Vai niin, vai sellaisia opetuksia te nykymailman aikaan saattekin — sanoi Bertha-täti.
— Niin, nähkääs täti, emme me niitä saa Euklideesta emmekä Julius Caesarista, mutta kylläkin niistä huolimatta — vastasi Blanche, joka tunsi olevansa tavallista rohkeampi. — Niistä huolimatta, täti, sillä tutkintokirjoissa on vain yhdentekeviä asioita, tai tyhmyyksiä. Ajatelkaas, kuinka kaikki köyhät ompelijattaret, pesijättäret, työläis- ja talonpoikaisvaimot tuntevat olevansa nöyryytetyt, kun eivät ole voineet suorittaa samaa ihmenäytettä kuin minä, kiitos teidän anteliaisuudestanne. Vai tarkottaako täti, että kaikkien naisten olisi otettava ylioppilastutkinto? Miksei kaikkien poikain, kaikkien käsityöläisten, työmiesten, talonpoikien, konttoristien? Sehän on vain taloudellinen kysymys, ja kun on onnistunut saamaan jotain tietoa varakasten ystävien tai sukulaisten avulla, niin ei sillä ole kehuskeltava sanomalehdissä, sillä se kuuluu aivan samalta kuin ilmottaisi lehdessä, että on ollut varaa kyllin uuden samettipuvun ostoon.
— Pikku Blanche on käynyt niin filosoofiseksi — vastasi Bertha-täti — että hänen vanha tätinsä, joka ei ole saanut niin syvää tutkinto-oppia, tuskin voi vastata hänelle. Mutta pikku Blanche osottaisi syvää tietoansa käyttämällä kieltä, joka ei olisi niin täynnä rohkeutta, sanoisinko ylimielisyyttä. Sillä ihminen voi olla hyvin tietoviisas silti olematta sivistynyt. Sivistys ei ole kirjoissa vaan sydämessä. Sydämessä, Blanche pieni!