Blanche oli kuullut puhuttavan venäläisistä niin paljon, että hänen uteliaisuutensa heräsi.
— En luule tätini sallivan, — sanoi hän aivan lapsellisesti.
Mies hymyili.
— Miksei täti sallisi? Olisiko siinä mitään vaarallista? Olisiko uusien raikkaiden ajatusten kuuleminen niin vaarallista?
— Ei — vastasi Blanche. — Mutta venakot kuuluvat olevan niin — vapaita!
Mies hymyili taas ja katsoi häntä silmiin.
— Ettekö tekin tahtoisi olla vapaa?
Blanche tunsi tuon lausuneen julki kaiken hänen kaihonsa, kaiken hänen pyrkimyksensä. Ja sen lausuja näytti kykenevältä auttamaan häntä kahleiden murtamiseksi.
— Kyllä — sanoi hän — minä tahtoisin olla vapaa. Ah, vapaa!
— Kas niin! Tulkaa mukaan huomena!