Senjälkeen maisteri lauloi säestäen harpulla esitystään, soitti tansseja viululla ja kertoi lopuksi sadun.

Vapaaherratar oli haltioissaan, mutta mustalainen istui siinä kuin uitettu koira, joka oli saanut selkäänsä, ja oli valmiina milloin tahansa ottamaan vastaan haasteen kilpalaulantaan.

Eräällä väli-ajalla hänkin hypähti pystyyn, kakisteli kurkkuaan ja puhkesi puhumaan:

— Nyt minäkin pyytäisin saada esittää yhden numeron!

— Vaietkaa te, Jensen, kiltisti Luxembureinenne! keskeytti hänet vapaaherratar.

Mustalainen kuohui kateudesta ja kiukusta ja istuutui kostoa hautomaan.

— Niin, maisteri Andreas on kyllä oikea taikuri, puhkesi hän puhumaan, mutta kananpoikia hän ei kumminkaan osaa manata esiin hatusta!

— Enkö osaa? Osaan kyllä, Jensen hyvä, osaan kaikki temppunne ja vielä monta muuta lisäksi! vastasi maisteri hyvänsävyisesti.

— Todellakin, saammehan toki nähdä, saammehan toki nähdä! huudahti vapaaherratar ja taputti käsiään.

— Maisteri antoi heidän pyydellä hetken; sitten hän otti taskustaan pienen pullon ja kynän ja pyysi palan postipaperia. Pullossa oleva neste oli väritöntä, ja hänen kirjoitettuaan paperille ei siinä näkynyt kirjoituksesta niin jälkeäkään. Sitten hän sulki kirjeen hartsisinetillä. Tämän tehtyään hän pyysi mustalaisen avaamaan kirjeen ja lukemaan.