Mustalainen tahtoi kaataa enemmän viiniä, mutta maisteri epäsi järkähtämättömästi, jonka jälkeen hänen isäntänsä saattoi hänet keittiöön saakka.
Siellä istui nyt vuoteen laidalla nuori puoliksi pukeutunut tyttö vetäen sukkia jalkoihinsa, tuijottaen ihmeissään vieraaseen, niin että unhoitti peittää sulojaan.
— Etkö häpeä, senkin letukka! huusi mustalainen sivaltaen häntä korvalle, jonka jälkeen viskasi peitteen tytön ylitse.
Maisteri kiirehti lausumaan jäähyväisiä ja nousi kamariinsa päästäkseen rauhassa nukkumaan valvotun yön jälkeen.
* * * * *
Maisteri Törner ei ollut saanut rahtuakaan unta silmiinsä tuon merkillisen yön jälkeen alhaalla vapaaherrattaren luona. Tavan takaa hän syventyi mielessään miettimään, miten oli saattanut tapahtua, että hänen sielunsa oli joutunut kosketukseen niin alhaisella asteella olevan yksilön kuin mustalaisen kanssa, niin että tämä askarrutti hänen ajatuksiaan, valvoipa hän sitten tai oli unessa. Saattoiko se olla yleisen vetovoimalain seuraus, joka lähentää eri eläinten ruumiitten nesteitä toisiinsa, joka panee ihmiset etsimään toisiaan, joka rakentaa johtoja ja yhdyssiteitä kaikkien yksilöiden välille. Yksinäisyys, tottumus jokikinen päivä tavata useampia kertoja vain yhtä ja samaa henkilöä, sopeutumiskyky, joka tekee seurustelun ihmisten kesken mahdolliseksi, mielenkiinto saada katsella sielun salaisiin työpajoihin ja etenkin laadultaan harvinaisen sielun, joka oli kehityksen alimmalla porraspuulla ja jollaisen näkemiseen yliopiston maisterilla ei monasti elämässään ole tilaisuutta — kaikki tämä yhteensä oli tehnyt sen, että mustalainen oli tunkeutunut maisterin ajatuksiin ja syöpynyt niihin olennaisena osana, jota ei voinut enää sieltä karkoittaa.
Hän oli, saadakseen itse olla rauhassa, tahtonut pitää seurustelua epämääräisenä, mutta tänä yönä heidän sielunsa olivat silmänräpäyksen ajan törmänneet vastakkain, kipuna lennähtänyt toisesta toiseen, edut joutuneet ristiriitaan, ja tuntui siltä kuin ilmassa olisi ollut taistelua. Maisteri oli väsynyt kehnoon osaansa esiintyä tuon katalan miehen ihailijana, oli näyttänyt ylemmyytensä tarttumatta kuitenkaan tuimemmin asiaan, mutta oli varomattomasti kyllä osoittanut, että toisen persoona ja asiat askarruttivat häntä. Mustalainen, joka oli luullut olevansa vahvassa turvassa valheittensa muurin takana, oli huomannut erehtyneensä, oli tuntenut olevansa silmälläpidon alaisena, tuntenut sormen koskettavan sisälmyksiään, ja valveutunut sitten varmuudestaan. Maisteri huomasi tämän, ja haluamatta hukata aikaa ja voimia ryhtymällä hyödyttömään taisteluun katalan ja kunniattoman henkilön kanssa, päätti hän uudelleen saattaa tämän rauhaan ja antaa tuolle välttämättömälle seurustelulle niin välinpitämättömät ja ystävälliset muodot kuin suinkin, vetäytyä kuoreensa ja ummistaa silmänsä kaikelta, jota oli pakko nähdä ja kuulla.
Näissä aikeissa hän meni sunnuntai-aamuna puutarhaan tehdäkseen siellä kävelyretken. Oltiin nyt kesäkuun alussa, mutta vielä ei oltu maita yhtään muokattu, ja kaikki toivo nähdä jotakin istutettavan oli mennyttä.
Hiehoja, vuohia, lampaita ja hevosia oli lieassa hedelmäpuun rungoissa ja söivät ne siinä rikkaruohoa. Vuohet seisoivat takajaloillaan ja jyrsivät kallisarvoisia pensaita ja nuoria hedelmäpuita; eläimet olivat lianneet käytävät, tallanneet puksipensasrivit, kanat söivät kypsymättömät viinimarjat, ja kirsikkapuissa pesivät harakat ja kottaraiset. Kaikkialla vallitsi hävityksen kauhistus, eikä maisteri voinut käsittää, miten nämä ihmiset, joilla oli varoja, saattoivat sietää sellaisen katselemista; sillä vaikkakaan he eivät olisi tarvinneet siitä tuloja, niin olisi luullut, että he eivät ainakaan olisi tahtoneet luopua huvista voida käyskennellä puutarhassa. Ja tuo rehevä rikkaruoho, joka oli niin tumman ja myrkyllisen näköistä, kohotti tuota likaisuuden vaikutusta, jonka synnytti ylt'ympäri kukkalavoja tallattu eläinten saasta, pienet mustat myyränmättäät, lahonneet oksat ja menneen vuoden ruskeat varisseet lehdet.
Takiainen ja viholainen, jotka aina seuraavat ihmisen ulostuksia, olivat kasvaneet siellä monen kyynärän korkuisiksi, paljastaen sen mitä tavallisesti peitetään, ohdakkeet olivat, vainioilta karkoitettuina, juurtuneet tänne; Tussilago, jota kansa leikillään sanoo runsaudensarveksi sen uskomattoman sikiämiskyvyn vuoksi, oli levinnyt suurten harmaanvihreitten mattojen lailla, ja pimeimpiin soppiin oli kuin pimeyden töinä ilkeä villikaali kätkeytynyt haaskankeltaisine kukkineen, muistuttaen hyytyneen veren peittämää ruumista. Maisteri, jonka mieleen juohtui ne vaarat, joita tuo myrkyllinen yrtti saattoi aiheuttaa lapsille, kohotti keppinsä ja pani toimeen verilöylyn noita lempoja vastaan. Silloin kuului mustalaisen vaikeroiva ääni erään pensaan takaa. Tämä ei ollut mikään erikoinen yllätys maisterille, sillä hän oli nyt niin tottunut näkemään tämän hiipivän hahmon sukeltautuvan esille ja katoavan kaikkialla pensaiden ja aitausten taa — kaikkialla, missä vain oli jotakin, jonka taa piiloutua.