— Mitä vielä, sitä en milloinkaan usko. Ne ovat olleet vain kissoja, vastasi vapaaherratar. Sillä nähkääpäs jätin eilen illalla auki ullakon oven. Siellä yläällä on näet niin paljon rottia, ja ne syövät kaikki, mitä olemme säilyttäneet siellä.
Maisteri ei uskaltanut mennä pitemmälle, mutta oli uskovinaan tuon kissajutun, esitti syitä, jotka saattoivat puhua asian puolesta, ja oli nyt tullut täysin vakuutetuksi siitä, että tahdottiin pitää salassa tuo yöllinen käynti.
Mutta, väitti hänen terävä logiikkansa vastaan, ei silti tarvitse olla kysymyksessä mikään rikos, jos vierailta ihmisiltä salataan jotakin. Ihmiset peittävät taloudellisen tilansa ja köyhyytensä, perhesalaisuutensa, surunsa: miksi juuri sitten tässä olisi rikos tekeillä.
Maisterin puutarhaan jouduttua olivat lantavaunut poissa. Ja puutarhurilta hän kuuli, että tilanhoitaja oli matkustanut Tanskaan kanoja ostamaan.
Hän ei tahtonut kysellä mitään enää, mutta yksi seikka oli varma: lantavaunut olivat poissa, ja Tanskaan niitä ei oltu viety. Oliko sitten sekin valhetta, että mustalainen oli lähtenyt Tanskaan?
Hetken kuluttua valjastettiin hevoset suurten kuomuvaunujen eteen, ja vapaaherratar ajoi matkoihinsa Iivanan ja Magelonen kanssa, mikäli kerrottiin lähteäkseen Landskronaan katsomaan erästä eläintenkesyttäjää senjohdosta, että oli Magelonen syntymäpäivä.
He läksivät matkalle eivätkä tulleet kotia ennenkuin yön seutuun, niin väsyneinä tai humalassa, että jäivät istumaan ja nukkuivat vaunuissa: seuraavaan päivään saakka, jolloin maisteri tuli alas ja löysi tuon omituisen seurueen kuorsaamassa auringon paistaessa vasten heidän kasvojaan. Vapaaherratar heräsi ensin tajuihinsa, kuuli lehmien ammuvan ja muisti, että niitä ei oltu lypsetty kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Jonkavuoksi hän nosti ylös aamukaapunsa ja läksi täysissä juhlatamineissa lypsämään.
Silläaikaa Magelone oli havahtunut. Hieroen unta silmistään hän lähestyi maisteria kasvoillaan omituinen salaperäinen ilme ja alkoi änkyttäen, katse epävarmana ja hämmentyneitä liikkeitä tehden kertoa:
— Ajatelkaahan, maisteri, me löysimme riikinkukon eläintenkesyttäjän luota.
— Kuinka, onko se mahdollista!