Kun maisteri oli lopettanut rapsodiansa, nyökkäsi mustalainen hyväksyen päätään, mutta oli niin raukea, että ei kyennyt muuta kuin kähisemään: suurenmoista!
Senjälkeen hän härppäsi suuren lasin viiniä, kakisteli kurkkuaan ja yritti jälleen hänkin pitää puoliaan. Mutta ainoa aine, jota hän hallitsi, oli tuo häntä lähinnä oleva vapaaherratar, tämän hyveet ja oikeamielisyys, ja ihmisten hävytön panettelu, ja viimein hän eksyi pitkäveteisesti ja kerskailevasti latelemaan kaikki mitättömät rakkausjuttunsa, joista toinen oli toistaan uskomattomampi.
Ja maisteri, joka oli tarkasti varuillaan joka kerran, kun keskustelu muutti suuntaa, huomasi nyt, että mustalainen oli koko illan pyrkinyt tähän; hän heristi senvuoksi korviaan ottaakseen vaarin, milloin oli päästy ydinkohtaan.
— Niin, tyttöjä on kyllä, kun on vain rahaa taskussa! hän lopetti pitemmän selityksen.
Senjälkeen hän kävi nokkaviisaan näköiseksi, kuten aina tahtoessaan viekkaudella saada toisen ilmaisemaan salaisuuksiaan, ja sitten hän sanoa paukahutti:
— Kyllin: sadalla taalerilla voin ostaa itselleni minkä tytön tahansa!
Näiden sanojen jälkeen syntyi kuolonhiljaisuus; sillä pitemmälle hän ei voinut mennä, ja maisteri tuumiskeli hetkisen paljastaisiko paikalla tuon katalan miehen ja iskisi häntä vasten kasvoja palkaksi siitä, että hän tuolla tavalla istui ja kaupitteli omaa sisartaan; kuitenkin hän tahtoi ensin hankkia täyden varmuuden tuosta epäilemästään törkeydestä, ja viskasi tässä tarkoituksessa mustalaiselle syötin.
— Koskapa puhumme nuorista tytöistä, Jensen, niin tahdon sanoa Teille, että pitäisitte silmällä Magelonea, jotta Matti ei viettelisi häntä.
Mustalaisen muoto muuttui.
— Tuo lurjus, heittiö, uskaltakoonpa vaan! Maisteri oli ikkunastaan nähnyt Magelonen ja rengin leikkivän tämän kamarissa, tosin vain leikkivän, mutta ei niin aivan vaaratonta leikkiä, se kun näet oli sellaista, että he heittivät toinen toisensa pitkäkseen sänkyyn. Ei ollut tarpeellista sanoa kaikkea, eikä hän tahtonut tehdä vihjauksia enemmästä kuin mitä tiesi.