Mutta istuessaan nyt parhaillaan, kuten hän uskoi, hyvässä turvassa perheensä helmassa, niinkin kaukana noista valloilleen päässeistä villeistä, ja hyvin lukittujen ovien takana, hän näki yht'äkkiä Magelonen pörhöisen pään pistävän sisään salin ovesta. Hänen silmänsä olivat vielä entistäänkin pullistuneemmat, ja hän nauroi hupsusti kuten juopunut ainakin.
— Mitä etsit? hän kysyi nopeasti ehkäistäkseen häväistystä.
Tyttö hapuili pitkin huonekaluja eteenpäin, osoittaen sekä epävarmuutta että röyhkeyttä, joka pelotti rouva Törneriä ja kauhistutti lapsia.
— Mitä etsit? toisti maisteri ääntään korottaen. Tyttö oli ennättänyt pöydän luo, jonka ääressä rouva istui patjojen tukemana; hän nojautui nojatuolia vasten, heitti uhittelevan taisteluun vaativan katseen rouvaan, virnistellen hävyttömällä tavalla, ikäänkuin oikein olisi tahtonut nauttia saadessaan kostaa tälle naiselle, joka kerran oli antanut hänelle hyvin ansaitun iskun.
Rouva kääntyi poispäin, kalpeni ja meni tainnoksiin; mutta maisteri oli samassa silmänräpäyksessä tarttunut Magelonen käsivarteen, avannut oven ja työntänyt hänet ulos käytävään, missä hän keikahti kumoon siihen luukasaan, jonka koirat olivat keränneet päivän kemujen tähteistä. Sitten hän lukitsi oven.
Hän oli tuskin ennättänyt toinnuttaa vaimonsa tajuihin ja saanut kuljetetuksi hänet pois pöydän äärestä, ennenkuin ulko-ovelle koputettiin. Lapset kirkuivat pelosta, kaiken tuon kummallisen kiihoittamina, jota he eivät voineet ymmärtää, mutta kun koputusta jatkui, meni maisteri ja kysyi oven läpi, kuka siellä oli.
Mustalainen vastasi heti liukkaimmalla äänellään ja pyysi anteeksi, että tunkeutui sisään, mutta hänen mukanaan oli muutamia henkilöitä, jotka kernaasti katselisivat huoneustoa, ja sehän tavallisesti oli luvallista.
Maisteri näki vahingoniloisen, kostonhimoisen katseen kiiluvan mustalaisen silmässä tämän tuodessa sisään neljä humalaista henkilöä, jotka häikäilemättömästi käyttivät hyväkseen luvallista oikeuttaan tahria vuokralaisen lattiat ja häiritä sairaan ihmisen kotirauhaa.
Maisterin sisu kuohui nähdessään näiden raakojen roistojen nuuskivan kaikkialla ja muka mittaavan ovia ja ikkunoita, jossa toimituksessa he töin tuskin saattoivat pidättää virnistystään ja pakottautuivat silloin tällöin lausumaan sanan, mikä tekisi uskottavaksi, että he todellakin liikkuivat ilmoittamallaan asialla. Tässä merkityksettömässä tapauksessa piili taisteluvaatimus ja siinä oli ylimielisyyden vivahdus, ja maisterin täytyi ottaa lapset mukaansa ja asettua parvekkeelle, jotta ei olisi tullut houkutelluksi purkamaan vihaansa.
Tämä oli sodanjulistus, ja vielä enemmän, se oli voiton kuulutus soiton sävelten ylt'ympäri pauhatessa; sillä mustalainen osoitti lyödylle ja piiritetylle, että hän hyvin hyvästi tiesi tämän olevan sekä käsistään että jaloistaan sidotun, ja nyt hän asetti likaisen kantapäänsä tuon viekkaudella voitetun niskaan. Tämä kiemurteli tuskasta, mutta vannoi mielessään valan, että kaataisi vihollisensa, ennenkuin tämä olisi kokonaan ennättänyt tehdä lopun hänestä, kaataisi hänet kerta kaikkiaan: surmaisi hänet, ei vain haavoittaisi häntä — jotta ei itse jälkeenpäin olisi tullut surmatuksi.