Tässä hän vaikeni, jotta häneltä olisi kysytty, mutta mitään kysymystä ei kuulunut, näkyi vain päännyökäys, joka kehoitti häntä jatkamaan.
— Olen näet saanut tietää, täytyi hänen siis jatkaa, että ihmiset, joiden luona asun, ovat murtautuneet huoneeseeni ja avanneet väärillä avaimilla lippaani… tässä hän jälleen vaikeni.
Tuomarin kasvojen ilme oli muuttumaton, välinpitämätön, ikäänkuin olisi ollut täysin selvillä kuulemastaan.
— Ja nyt, täytyi maisteri lopettaa, aion antaa heille haasteen sisäänmurrosta.
Tuomari vartosi hetken; sitten hän kysyi:
— Mitä on varastettu?
— Mitään ei ole varastettu! täytyi maisterin vastata; sillä hän ei voinut väittää, että salaisuuksia olisi saattanut varastaa, siten kun olisi ilmi-antanut itsensä vaarallisten salaisuuksien säilyttämisestä.
— Onko asiassa todistajia? kysyi tuomari.
— Puutarhuri väittää kuulleensa tilanhoitaja Jensenin sisarusten kertoneen niin.
— Siis pelkkää lorua; sillä sisarukset eivät voi todistaa. Mitään ei ole varastettu, todistajia ei ole, ei murrettuja lukkoja! Siis ei mitään, minkä nojalla tuomita!