Maisteri istui tuijottaen ikäänkuin kannettaan etsien, joka yhdellä erää oli haihtunut, niin että siitä ei ollut rahtuakaan jälellä. Mutta hän tointui pian, tunsi olevansa epäedullisessa valossa kuten ainakin mies, joka viskaa heikosti perustellun syytöksen, ja jotta ei olisi lähtenyt sieltä kuin mikäkin raukka, päätti hän tunkeutua syvemmälle asiaan.
— Uskooko herra laamanni sitten, että tämä Jensen on täysin luotettava henkilö, joka on kaiken epäilyksen yläpuolella?
— Jenseniä on kyllä epäilty erinäisistä asioista, mutta on hän aina selviytynyt niistä, vastasi laamanni painokkaasti. Niinpä hänet oli ilmi-annettu epäiltynä syylliseksi tässä eräänä iltana tapahtuneeseen hevosenvarkauteen. Mutta corpus delicti, varkaan kadottama kenkä, ei osoittautunut lainkaan sopivan hänen jalkaansa; edelleen hän saattoi näyttää toteen alibin, kun hän todistettavasti oli ollut ratsastamassa rengin kanssa siihen aikaan, jolloin varkaus oli tapahtunut, ja on käynyt selville, että hän on samana yönä ollut vanhempiaan tervehtimässä. Siihen taas oli aivan muut syyt, että hän illalla oli hiipinyt valhepuvussa ojassa.
— Mitkä niin, jos saan luvan kysyä.
Tuomari silmäili ankaran tutkivasti maisteria ja vastasi närkästyneellä äänellä:
— Kyllä, hän koetti päästä perille siitä, oliko eräs henkilö, joka oli lähellä hänen sydäntään, tullut valheellisilla lupauksilla vietellyksi. Se oli hänen tarkoituksensa.
Syntyi hirvittävä äänettömyys. Kaikki kieppui maisterin silmissä, ja ikkunaruudut kävivät kuin verkoksi, johon hän oli takertunut. Yhden asian hän tunsi selvästi: että oli itse kutonut verkon, että oli hoivannut omalla povellaan käärmeensikiötä, joka nyt puri häntä. Ja hän tunsi itsensä voimattomaksi. Sillä eihän hän voinut kuitenkaan kertoa, että oli antanut varkaalle opetusta alibissa ja corpus delicti'ssa ja neuvonut hänen myöntämään jonkun sivuasian päästäkseen itse oleellisessa vapaaksi. Ja tuo tyttöjuttu, josta ei kait lain mukaan seurannut mitään rangaistusta, oli kuitenkin riittävä tekemään hänet todistajaksi kelpaamattomaksi, saattamaan hänet itsensä epäilynalaiseksi, niin että jokainen yritys hänen puoleltaan selittää lähempiä seikkoja johtaisi hänet itsensä pinteeseen, pahentaisi hänen asemaansa, sotkisi hänet ristiriitaisuuksiin.
Tuomari, joka näki, että maisteri oli suistunut satulalta, käytti tilaisuutta antaakseen hänelle potkun, joka tuntui.
Jensenin, hän lisäsi, tunnen puolihupsuna ihmisenä, jolla on kuitenkin hyvä sydän ja anteeksi antavainen mielenlaatu. Kuinka hän anoikaan katkerimman vihollisensa, portinvartijan puolesta, joka oli varastanut häneltä, ja jota vankila uhkasi. Ei, hän ei ole vaarallinen; sillä niin kauan kuin kostonhalu ei valtaa jonkun ihmisen mieltä niin, että se pimittää hänen järkensä, niin on kaikki asiat oikealla kohdallaan ja tolallaan!
Maisteri Andreaksen korvia rupesi kuumentamaan; sillä hän ei ollut moneen herran vuoteen istunut koulunpenkillä kuten nyt. Ja kiehuvassa vihassaan hän unohti muodot ja yleiset tavat ja alkoi muitta mutkitta tehdä tuomarille kysymyksiä.