— Mutta entäs sitten riikinkukko, ja kalkkuna, ja koirasankka, ja lantavaunut ja ne tavarat, jotka öiseen aikaan vietiin ullakolta, ja kananostomatka Tanskaan — ehkäpä laamanni on myöskin näistä perillä?
— Vaikkakaan minun ei tarvitse alistua tällaiseen kuulusteluun, niin vastaan kuitenkin. Mitä riikinkukkoon, kalkkunaan ja koirasankkaan tulee, niin epäillään yhä erästä määrättyä henkilöä, mutta ei ole riittävästi todistuksia! (Tässä hän loi maisteriin silmäyksen, joka sai hänet kalpenemaan.) Sillä varas tuntuu olevan harjaantunut henkilö, joka on ymmärtänyt jättää jälkeensä väärän corpus delictin, henkilö, joka on selvillä siitä, että alibi on todistuksessa tärkein, ja joka tietää — ja onpa vielä tahtonut muillekin opettaa — että palvelusväkeä ei voi ottaa todistajiksi.
Maisteri Andreaksen tukka nousi pystyyn, ja mikäli hän vimmastui, sikäli hän joutui päästänsä pyörälle, ja huomatessaan hämmennyksensä hän yhä vain kävi sekapäisemmäksi, kunnes hän viimein istui siinä kuin rikolliseksi todistettuna omantunnon häntä soimatessa, ja hänen kauhulla ajatellessaan lopullista ilmituloaan.
Mutta tuomari jatkoi nyt miltei varmana siitä, että oli oikeilla jäljillä.
— Ja mitä Tanskanmatkaan tulee, niin on Jensen muistikirja-muistiinpanoillaan todistanut, että hän kävi siellä tuolla mainitulla asialla; olen omin silmin lukenut, että siinä seisoi: "Perjantaina elokuun 2 p:nä matkustan Tanskaan; mukanani on kymmenen taaleria, noudan viisi taaleria Landskronasta ja ostan seitsemänkymmentäviisi kanaa."
Tässä maisteri kohotti päätään ikäänkuin olisi tahtonut puhua, mutta vyyhti oli jo niin sekava, että häneltä katosi halu yrittää selvitellä sitä; hän ei saanut suustaan sanaakaan tehdäkseen haluamiaan vastaväitteitä. Hän ei osannut sanoa: Herra laamanni, juuri se seikka, että mies kirjoittaa kuin pässinpää presens-muodossa "matkustan" kaikkien järkevien ihmisten tavallisesti jälkeenpäin kirjoittaessa: "eilen" tai "sinä ja sinä päivänä olin siellä ja siellä" — juuri se seikka näyttää minusta epäilyttävältä; ei hän myöskään uskaltanut opettaa laamannille epäilyttävää tiedonannoissa siitä, että tällä oli niin ja niin paljon, mutta piti hänen noutaa niin ja niin paljon lisää; ja hän oli kadottanut kaiken halun väittää vastaan, että alkuaan piti olla sata kanaa, muistiinpanoissa ollessa vain seitsemänkymmentäviisi. Tuollainen häikäilemättömyys sai hänet ihan vaikenemaan, ja hän kuunteli kuin unessa laamannin todistelua lantavaunujen luvallisesta käyttämisestä, mustalainen kun oli pyytänyt ja saanut Landskronan teurastamon luvan noutaa sieltä sianmahoja, kuitenkin vielä omin korvin kuullessaan selityksen Hälsingborgin kuninkaallisesta latokartanosta ja omin silmin nähdessään lantakasan, jota ei oltu voitu tuoda mistään teurastamosta.
Kuulustelu oli lopussa, ja maisteri nousi mennäkseen matkoihinsa epäiltynä varkaana, vääränä ilmiantajana, silmälläpidon alaisena henkilönä, kun tuomari antoi hänelle vielä viimeisen iskun rintaan:
— Siis en voi tehdä mitään lipasasianne hyväksi, mutta painakaa visusti mieleenne toisen kerran varalle, että jos kätkössänne on vaarallisia valtiosalaisuuksia, niin pitäkää ne yhtä hyvin salassa kuin nytkin; sillä vaikkakin olen synnyltäni tanskalainen, niin olen tullut Ruotsin alammaiseksi, enkä nykyisen kuninkaani ja herrani uskollisena alammaisena karta mitään keinoja — enkä säästä yhtään henkilöä — puoltaakseni ja valvoakseni sen hallitusmuodon loukkaamattomuutta, jolle olen vannonut uskollisuusvalan!
Jouduttuaan ulos tuntui maisterista siltä kuin olisi hän saanut raippavitsat. Takaapäin sidottuna, kunnia menetettynä, vailla nousumahdollisuutta; tahrattuna ja vailla mahdollisuutta voida puhdistautua, päinvastoin, mitä enemmän hän hankaisi tahraa, sitä syvemmälle se vain syöpyisi. Vaikkakin hän olisi voinut koota todistuksia, niin hän ei uskaltanut enää koskea asiaan pelosta syöstä siten perheensä onnettomuuteen; ja kukapa ties, vaikka mustalainen suorastaan syyttäisi häntä ja haastaisi hänet oikeuteen. Hänhän saattoi joutua syytteeseen osallisuudesta varkauksiin, hän kun oli opettanut varkaan varastamaan; hän saattoi joutua syytteeseen väkisinmakaamisesta, viattoman neidon viettelemisestä — mistä tahansa, vääriä todistajia kun saattoi helposti hankkia; ja, mikä oli pahinta ja kaikkein varminta, majesteettirikoksesta; sillä sitä rikosta hänen kunniantuntonsa ei sallisi hänen kieltää, siksi että hän oli siihen syyllinen.
Hän oli lyöty, ja hänet oli lyönyt kehno mies, heittiö, maantieritari, jolla oli vai se etuus, että hän häikäilemättä valitsi aseensa. Älykäs, tietorikas, rehellinen mies oli kaatunut taitamattoman iskusta, joka ei ollut edes tuntenut rikollisuuden filosofiaa, varkauden tekotapaa, oikeudenkäynnin menettelytapoja. Hänet, jolta oli varastettu, jolle oli tehty vääryyttä, jota oli kidutettu ja kiusattu, hänet oli häväisty, ja varas, viettelijä, urkkija, koronkiskuri, joka eli ruumistaan kuin portto, ja joka tahtoi myydä sisarensa portoksi, hänestä oli tullut tuo hyvä mies, jolla oli jalo, anteeksi-antavainen sydän, hellä mielenlaatu, hän oli tuo sisaren menetettyä viattomuutta surevainen veli!