— Tämä on oikeata bourgognelaistani, olkaa varma siitä!
— Kyllä se on hyvää viiniä, vastasi maisteri ihan koneellisesti, tukahuttaessaan suuttumuksensa harkitsemalla suunnitelmaansa.
Neitsyt ja Iivana nauroivat ihan teeskentelemättömästi.
Senjälkeen mustalainen kaatoi paloviinaa laseihin.
— Sitä en maista pisaraakaan! sanoi maisteri jyrkästi.
— Ette?? Aivan varmasti! Kun minä pyydän! Kun pyydän niin kauniisti enkä pakota, en tahdo väkisin enkä uhkaa! Herran nimessä, ei pistäisi päähänikään uhata, sillä sitä ei pidä milloinkaan tehdä, varsinkaan ei, kun on todistajia läsnä… jotka ovat inhabiileja. Ei, kautta autuuteni, minä en uhkaa, en hituistakaan! — No, pikku pisarainen vain!
Maisteri asetti pois keppinsä, jotta hänestä ei olisi tullut murhamiestä; mutta hän ei juonut:
Mustalainen tyhjensi lasinsa, ja hänen päänsä meni heti pyörälle.
— Nyt laulan yhden numeron! hän huusi ja selvitti kurkkuaan.
Ja sitten hän alkoi vedellä vanhaa lempilauluaan: "Ma Luxemburin kreivi oon!"