— Se ei ole mitään ilveilyä! vastasi maisteri mahtipontisesti. Rukoilen aina kuolleitten puolesta, sillä, hän lisäsi painokkaasti, kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen seuraa, ja se, joka ei ole saanut rangaistustaan tässä maailmassa, voi varrota sitä tulevassa.
Mustalainen, joka todellakin pelkäsi haudantakaista elämää, ei tahtonut antaa vielä pelolleen valtaa, ja tehden viimeisen kokeen hätäänsä tukahuttaakseen, hän huusi ruumissaaton jälkeen:
— Mene helvettiin, portinvartija! Mene helvettiin!
— Olkaa varuillanne, Jensen, virkkoi maisteri, kuolleet kummittelevat, jos heidän rauhaansa häiritään!
Ja levollisena kuin tuleva voittaja, joka on hyökännyt vihollisensa heikoimpaan kohtaan, onnellisena kuin ajattelija, joka pitkällisten ponnistusten jälkeen on päässyt selvyyteen, hän nousi ylös, ja kasvoillaan ankarin kateederi-ilmeensä hän toisti profeetallisella äänellä ennustuksensa, jonka aikoi itse panna täytäntöön:
— Kuolleet kummittelevat!
Astuessaan ripein askelin portista sisään hän kuuli silmänräpäyksen vaiti-olon jälkeen, mikä osoitti, että sanat olivat tehneet vaikutuksensa, jäljessään naurunhohotuksen, jota seurasi muistutus tuosta pyydetystä rahalainasta, joka oli noussut nyt tuhanteen taaleriin. Maisteri kääntyi portaissa ja nyökkäsi myöntävästi päätään.
* * * * *
Lähemmin asiaa punnittuaan maisteri Andreas oli huomannut, että ne keinot, joita hän ennen oli käyttänyt hävittääkseen tämän raa'an sielun, olivat olleet liian hienoja, ja että erehdyksensä syy oli ollut se, että hän oli arvioinut liian korkeaksi parian herkkyyden tuntea moraalista häpeätä. Hän oli koskettanut kunniantunnon kieltä, jota ei ollut, tai joka oli liian löyhä voidakseen katketa edes kovistakaan kosketuksista. Tässä, sen hän huomasi nyt, täytyi turvautua väkivaltaisempiin ja yksinkertaisempiin keinoihin, vanhoihin tunnettuihin keinoihin, joita kirkko ja etenkin paavit kaikkina aikoina olivat ymmärtäneet käyttää taivuttaakseen mieliä, nimittäin pelkoa tulevaisesta elämästä. Tässä suhteessa tuon taika-uskoisen mustalaisen maaperä oli hyvin muokattu, ja, kiitos olkoon tuon satunnaisen ruumissaaton sekä sitä seuraavien kohtausten, oli koko suunnitelma tuohon menettelyyn syntynyt kuin itsestään.
Maisteri Andreaksen kätköissä oli jesuiitta-isä Athanasius Kircherin äskettäin tuntemattomia, mutta ehkäpä ei niinkään vähän jesuiittamaisia tarkoitusperiä varten keksimä kone, jota nimitettiin taikalyhdyksi eli laterna magicaksi. Tämän avulla saattoi mielensä mukaan synnyttää varjokuvia seiniin, savuun tai mille muulle taustalle tahansa, mikä vain oli edes johonkin määrin kiinteä. Tätä konetta hän oli monasti aikonut käyttää huvittaakseen sillä mustalaisen seuraa, mutta jonkinlaisesta haluttomuudesta lahjoittaa mitään miehelle, joka varasti eikä kiittänyt koskaan, oli hän kuitenkin jättänyt sen tekemättä. Nyt hän oli käyttävä sitä hyväkseen erääseen tarkoitukseen, jonka saavuttamiseksi hän neljä kuukautta kestämiensä kärsimysten jälkeen katsoi olevansa täysin oikeutettu käyttämään mitä keinoja tahansa, kunhan nämä keinot suojelivat vain hänen oman persoonansa joutumasta perikatoon; sillä hän oli nyt selvillä siitä, että hänen persoonansa oli korkeampi-arvoinen sekä hänen perheelleen että yhteiskunnalle kuin tuo vahinkoeläin, josta ei yhdenkään ihmisen onni riippunut, mutta jonka hävittämisestä monen pelastus riippui.