Tärkeät sanat olivat lausutut, ja vaikka Hanno kyllä odottikin semmoista vaikutusta houkutuksistansa, onnistui se kuitenkin niin äkkiarvaamattoman pian, että hän, vaikka olikin huono mies, ehdottomasti tunsi itsensä liikutetuksi. Jonkinmoinen pyhä kauhu masensi hänet; sitte läksi hän huoneesta vastaamatta sanaakaan, vaan sydämmessänsä iloiten vehkeensä onnistumisesta.
Mutta Fredrik meni päättäväisesti isänsä luo ilmoittamaan, mitä oli tapahtunut, ja kertomaan hänelle lupauksensa.
Kovasti koski Fredrikin sanoma vanhaan Ulrik-kreiviin, sillä vaikka kyllä häntä hyvin huoletutti sekin ajatus, että hänen poikansa, viimeinen Stuifen, olisi pitkällisessä sodassa, niin enemmän häntä kuitenkin pahoitti tapa, jolla poika hankki isänsä suostumuksen, sekä hänen uhkamielisyytensä ja tottelemattomuutensa. Äänettä kuunteli vanhus poikansa kertomusta lupauksesta, mutta sitte ojensihe urho ja vastasi: "Ei milloinkaan ole kukaan Stuifen jättänyt lupaustansa täyttämättä — mene Jumalan nimessä!"
Lausumatta sanaakaan jäähyväisiksi, antamatta edes kättäkään meni Ulrik huoneihinsa, joista hän ei enää tullut ulos ennen Fredrikin lähtöä ja joihin tottelematonta poikaa ei enää laskettu sisään, vaikka hän kuinka innokkaasti olisi rukoillut. — Mutta vähää ennen, kuin Fredrik nousi hevosensa selkään, lähetti urho-vanhus hänelle miekan, jota hän itse oli ennen käyttänyt pyhässä maassa ja Italiassa; vaan itse ei hän tullut näkyviin.
Bertta, lempivä morsian, tuskastui myöskin sanomattomasti kuullessaan Fredrikiltä erosanoman, mutta hän oli saksalainen neiti ja tajusi täydelleen sulhonsa tunteet. Sanomattoman murheissaan kuunteli hän armaansa jäähyväissanoja, vaan ei tahtonut ilmaista hänelle sielunsa tuskaa eikä kehoittaa häntä jättämään aikomustansa sikseen; häntä itseäänkin oli jalo asia innostuttanut, jonka edestä hänen isänsä herttua Fredrik ja isoisänsä urhokeisari olivat tarttuneet miekkaan. Mutta monta kyyneltä vuodatti hän salaa sotavyölle, jonka hän taitavilla käsillään ompeli ja sitte erohetkenä kiinnitti sulhonsa ympäri, kuiskaten ujosti rukouksen, että Fredrik muistelisi häntä ja hänen uskollista rakkauttansa. Autuaallisesti hymyillen lausui hän, niinkuin Fredrikkikin, ikuisen uskollisuuden ja rakkauden valan, ja kun he vihdoin erosivat katseli hän kauan Hohenstaufenin linnan ullakosta, miten tulinen sotaorit uljaasti kantoi häntä pois, kauan, kauan — kunnes kyyneleet estivät häntä enää mitään näkemästä.
Toukokuun ensi päivinä vuonna 1189 kokosi keisari Saksanmaan kaikista osista tulleet ristiretkeläiset Regensburgiin. Siihen aikaan tavaton sotajoukko — 30,000 ritaria ja toista sataa tuhatta miestä jalkaväkeä. Sinne kaupungin lähelle laitettuun, suureen leiriin läksivät nuori kreivi von Stuifen ja Hanno von Rechberg ratsumiestensä johtajina. Riemuiten tervehtivät heitä ruhtinaat ja ritarit, varsinkin Bertan isä Schwabin herttua Fredrik, joka oli sotaväen järjestämistä varten jo aikaisemmin tullut Regensburgiin, aavistamatta, että hänen tuleva vävynsäkin aikoi ottaa osaa retkeen.
"Kuinka, poikaseni, oletko sinäkin täällä?" huusi hän ystävällisen leikillisesti hänelle, "eikö sinulla ole ollut kylliksi ristiä tulevasta kohtalostasi, kun niin nuorena aiot joutua avioikeen alle? Täytyikö sinun ottaa vielä tämäkin risti kannettavaksi? Vai oletko rikkonut välisi Berttani kanssa ja saattaako se suru sinua etsimään taistelua ja kuolemaa?"
Muutamilla sanoilla selitti Fredrik, miksi hän on pukeutunut aseihin taisteluun Jumalan kunniaksi ja miten hän viimein vannomalla lupauksen oli voittanut isänsä, jota hän muuten oli turhaan saanut rukoilla.
"Ha, ha!" nauroi sotaisa herttua, "siinäpä olet tehnyt aika kepposet vanhukselle! — Mutta", lisäsi hän äkkiä totisesti, "ei ole oikein mieleeni, että sillä tavalla olet tänne päässyt — vaan olkoon, nyt olet täällä ja kyllä Jumala — siihen luotan — sallii sinun kunnialla täyttää valasi!"
Vanha Punapartakin tervehti nuorta kreiviä mitä sydämellisimmin, huutaen: "Vieläpä siis yksi Stuifen! Jumala suojelkoon sinua, vanhan ystäväni viimeistä poikaa, ja armollisesti suokoon sinun palata kotiin hänen luoksensa, joka jo on kadottanut niin paljon minun ja sukuni edestä!"