Letta rouva liikutteli jalkojaan ja oli aivan punainen kasvoiltaan eikä uskaltanut katsella Petraa. Hän ei ollenkaan tietänyt, miten oli meneteltävä, kun tahtoi olla rakastettava.
Petra ei ensin sanonut sanaakaan. Katsoi vain. Mutta sitten äkkiä koko hänen kasvonsa kirkastuivat.
Ja ennenkuin oikein itsekään tiesi, mitä teki, oli hän kietonut käsivartensa maaherrattaren polvien ympäri ja nostanut hänet ylös ilmaan.
"Anteeksi", sanoi hän hämillään, kun Letta rouva aivan säikähtyneenä taas seisoi lattialla. "Anteeksi, mutta minä tulin niin iloiseksi. Tuhat –"
"Älkää kiittäkö minua", sanoi Letta rouva hiljaa. "Se on ikäänkuin – häneltä."
Samassa kello soi. Petra kiiruhti käytävän läpi ja ulos.
"Minun pitää sanoa terveisiä isältä ja äidiltä ja kysyä, ettekö tahdo tulla meille asumaan ja laulamaan äidin kanssa", puhkesi Per Borting sanomaan voitonriemua ja raikuvaa iloa äänessään.
Petra katsoi häneen aivan ymmällään. Sitten hän teki korkean hyppäyksen.
"No sattuupa nyt kummia", sanoi hän. "Nyt juuri herratar – ei maaherra – on tarjonnut minulle laulutunteja. Kyllä he sanovat oikein kotona, kun väittävät, että Tunturihiiri on kuin kissa, hän putoaa aina jaloilleen."
"Te tulette luonnollisesti meille", sanoi Per Borting varmasti.
"Ellette mieluummin valitse – Veyeriä", lisäsi hän pisteliäästi.