Oli kaksi päivää ennen jouluaattoa.
Petra seisoi nenä matkakirstussa ja järjesteli tavaroitaan. Maaherratar ilmestyi ovelle.
"Tässä minulla on joululahja – jos ehkä tahdotte käyttää sitä matkalla", sanoi hän ja ojensi Petralle pienen käsilaukun.
"Voi tuhannet kiitokset", sanoi Petra ja aukaisi sen. Sen sisässä oli neliskulmainen punainen seteli.
"Te olette unohtanut tämän", sanoi hän ja ojensi sen Letta rouvaa kohti.
"Se on teidän. Voitte kai käyttää sen ostoksiinne", sanoi maaherratar.
"Tehän olette itse voittanut sen, muistattehan."
Petra seisoi silmät selällään.
"Sata kruunua. Minä luulen, että olette hullu. Sillä te olisitte voinut ostaa joululahjoja puolelle kaupunkia. Ja te, joka sitäpaitsi olette antanut minulle koko laulun."
Ja ennenkuin maaherratar ehti äännähtääkään, lensi laukku matkakirstuun ja hän itse oli Petran sylissä kuin pihtien puristamana.
"Te olette kovin väkevä", oli ainoa, minkä hän sanoi, kun taas pääsi irti. Ja sitten hän hymyili.