"Toivon, ettette luovu siitä tavasta, pikku ystävä. Per'in isänä toki minäkin voinen vaatia vähän ystävyyttä. Toivomme, että saamme ilon nähdä teidät kaikki meillä ensimmäisenä joulupäivänä. – No, hyvää päivää ja tervetuloa, poikani."
"Tunturihiiri! Täällä on Musta. Jouduhan vähän", vinkui Finn. "Herman jo istuu reessä."
Tunturihiiri tuli hyppien. Per Borting seurasi perässä ja kääri hänet vällyihin.
Pari minuuttia myöhemmin reet lähtivät nytkähtäen liikkeeseen. Kulkuset soivat tahdikkaasti ja kaviot kapsahtelivat. Ensi tienhaarassa erottiin.
"Hyvästi ja tervetuloa."
"Huomenna", huusi Per.
Petra istui kasvot ylöspäin käännettyinä, onnellisena ja turvallisena äitinsä vanhassa tutussa turkissa.
"Tähdet loistavat aivan toisella tavalla täällä kuin kaupungissa", sanoi hän.
Joen rannalla olevan pienen valkean rakennuksen kaikki ikkunat olivat valaistut. Portailla seisoi Maren, kädet kudotun kaulahuivin alla. Hän oli vielä harmaampi ja ryppyisempi ja vinompi kuin miksi Petra hänet muisti. Hän käänsi Petran kasvot käytävän lamppua kohti.
"Enkö minä jo arvannut. Paljon laihempi eikä yhtä ruskea. Niin, se kaupunki!" sanoi hän harmissaan.