"Minä olen saanut paikan täällä. Onko teilläkin paikka täällä?" kysyi
Petra.
"Ei mutta mitenkä ihmiset voivat lähettää mokoman lapsen mokomaan paikkaan? Minä tiedän, minä, minkälainen se on, neiti, sillä minulla se on ollut, mutta nyt minä en kestä enää. He marisevat niin, neiti, että sitä ei kukaan voi sietää. Kandidaatti on ainoa ilo tässä talossa. Hän on kuin talon oma lapsi, mutta rouva tahtoisi kyllä mieluimmin pitää hänet lasikaapissa."
"Pyh, minä olen tottunut Marenin marinaan, minä", sanoi Petra ja ripusti päällys vaatteensa naulaan.
Huoneen ovea raotettiin.
"Kuka siellä puhuu, Hovelsen?" kuului rouvan ääni sisältä. "Onko se uusi tullut? Lähettäkää hänet heti sisään."
"Rouva", kuiskasi Hovelsen puoliääneen ja liikkasi pois pitkin käytävää kantaen Petran pienempiä matkakapineita.
Petra astui sisään.
Huone oli aivan valaistu ja viheriät verhot olivat vedetyt ikkunoiden eteen, vaikka ulkona oli valoisaa.
Petra jäi seisomaan ja räpytteli silmiään sähkövalon sattuessa niihin.
Keskellä huonetta seisoi jokin laiha musta ja tuijotti häneen kaksinkertaisiksi käännettyjen nenälasien läpi, ja vihreän työlampun alla hän näki hämärästi valkeat miehenkasvot.