"Hyvää päivää. Minä olen Petra Felber", sanoi Petra, ja hänen tervehdyksensä oli pikkutytön niiauksen ja pojan kumarruksen välimuoto.
Musta kumarsi päätään, ja pöydän luona istuva vanhus jyskäytti keppinsä maahan ja sanoi:
"Tulkaa tänne, niin minä saan katsella teitä."
Petra meni hänen luokseen ja asettui seisomaan hänen eteensä.
"Te olette hyvin terveen ja vahvan näköinen, mutta tehän olette vasta lapsi. Minä toivon, että viihdytte täällä", sanoi maaherra ja ojensi hänelle kätensä, mutta veti sen ehdottomasti takaisin, kun Petra voimakkaasti puristi sitä.
"Minä viihdyn joka paikassa", vastasi Petra iloisesti hymyillen. "Ja vahva minä olen. Minä voin nostaa isän maasta. Niin että jos minun pitää kantaa teitä, niin –"
Väsyneet valkeat kasvot kirkastuivat.
"Ellei nyt juuri sitä, niin on kuitenkin erittäin hyvä, että olette vahva. Hovelsenin voimat eivät ole mistään kotoisin. Tekee kipeätä, kun hän koskee minuun", sanoi hän.
"Jos vain siitä olisi kysymys, niin", huokasi rouva – hän astui lähemmäksi. "Sen toki ymmärrätte, että te ette kestä tällaisessa asemassa. Noin nuoreksi en sentään ollut otaksunut teitä. Tehän sanoitte, että teillä oli monivuotinen kokemus."
"Totta kai minulla onkin – minä olen ollut työssä yhdeksänvuotiaasta asti", sanoi Petra. "Eikä helppo ja miellyttävä toimi voi tuottaa suuriakaan vaikeuksia", hymyili hän luottavaisesti.