Hän kulki ja katseli pientä puutarhatilkkua ja tunsi syvää pettymystä. Ei ainoatakaan hedelmäpuuta, pensaita vain ja kukkasia ja siroja käytäviä. Hän istuutui huvimajaan, joka oli aivan aidan luona.
Heti sen jälkeen kuului askelia, jotka kulkivat ohi ja pysähtyivät portille.
"No iltaa, Vilhelm", sanoi ääni.
"Terve, terve", vastasi toinen.
Ja niin kulkivat nopeat, varmat askeleet soraisen pihan poikki eteisen ovelle.
Parin minuutin kuluttua Jenny hyökkäsi ulos.
"Neiti! Neiti Febbeler", sanoi hän puoliääneen.
"Täällä", sanoi Petra ja tuli lentäen häntä vastaan heiluttaen tyhjää kuppia.
"Parasta on, että joudutte sisään, sillä juuri äsken tuli kandidaatti, ja minä kuulin, että rouva kysyi, kuka hänet oli päästänyt sisään, ja silloin hän sanoi, että hän itse oli päästänyt itsensä sisään, sillä ovi oli auki, sanoi hän. Eikä rouva mistään raivostu niin kuin siitä, että jättää ovet auki."
"Tekeekö se mitään? Kotona ne olivat auki koko päivän", sanoi Petra rauhallisesti. "Kiitos muuten, että sanoitte minulle."