Hän meni sisään ja alkoi ottaa tavaroita matkalaukuistaan. Mutta äkkiä hän ei enää voinut pitää silmiään auki. Hän riisuutui kiireesti ja hypähti vuoteeseen – tuli sitten ajatelleeksi Hovelsenia, nousi ja tassutti lattian poikki, aukaisi eteisen oven ja huusi olennolle, jonka näki siellä puolihämärässä.
Vilhelm Veyer, joka juuri oli lähtemäisillään, jäi ällistyneenä seisomaan, kun äkkiä näki pitkän valkean yöpuvun ja ruskean tytönpään valoisassa ovenaukeamassa.
"Hyvää yötä. Minä panen maata, minä", sanoi uninen nuori ääni.
"Siinä teette oikein. Hyvää yötä, neiti", hymyili Vilhelm Veyer.
Ovi sulkeutui salaman nopeudella.
Vilhelm Veyer seisoi hetkisen hiljaa – sitten hän raotti salin ovea.
"Letta täti. – Minä luulen, että kuitenkin voin tulla päivälliselle huomenna."
Kun Hovelsen tuli sisään huoneeseen, näki hän vain ruskean niskan aivan seinän luona ja kaksi tummaa lettiä, jotka ulottuivat sängynlaidan yli.
"Raukka. Oikein käy sääliksi", sanoi Hovelsen – hän kokosi lattialta vaatekappaleet, jotka pieni ruskea jalka, joka pisti esiin peitteen alta, oli potkinut alas tuolilta.
* * * * *