Aamuaurinko paahtoi lyhyttä ruskeaa nenää, jonka juuressa oli pieniä, melkein mustia kesakoita, ja pitkiä mustia silmäripsiä.
Petra heräsi, hieroi silmiään ja nousi istumaan suuresti hämmästyneenä. Aurinko tuli sisään väärältä puolelta – takaapäin – ja Hovelsenin yömyssy ja pyöreä yönutun verhoama selkä olivat aluksi aivan käsittämättömät. Mutta kun hänelle vihdoinkin selveni, missä hän oli, ja että oli kulunut vain yksi yö ja yksi päivä eikä sata vuotta siitä, jolloin hän heräsi kotona omassa huoneessaan, hyppäsi hän vuoteesta, pesi ruumiinsa vedellä ja märällä pyyheliinalla ja pukeutui.
Hän hiipi saliin, veti uutimet syrjään ja aukaisi puutarhaan vievän oven. Valo tulvi virtana sisään. Hän meni ulos puutarhaan, joka tuoksui raittiisti yökasteen jälkeen. Korkearunkoiset ruusut lemusivat väkevästi. Niillä oli vielä kaikki tummat ja vaaleat päänsä tallella.
Oli toki hyvä, että vanhalla sairaalla miehellä oli kaikki nämä kauniit kukkaset katseltavina, ajatteli Petra. Mutta sitten hän muisti Hovelsenin sanoneen, ettei maaherra koskaan päässyt ulos puutarhaan, vaan istui siellä sopessaan koko päivän. Mutta saattoihan hänellä kuitenkin olla muutamia sisällä luonaan – ja päättäväisesti Petra kulki ympäri ja puri valkoisine hampaineen kaikki kauneimmat ruusut poikki. Sitten hän kantoi ne sisälle ja asetti ne lasiin ruokapöydän yläpäähän.
Hän meni takaisin huoneeseen, missä Hovelsen, puettuna paksuun kudottuun villaröijyyn, letitti valepalmikkoaan, jonka yläpäätä hän piteli hampaitten välissä, "sillä minä olen luvannut äidilleni, etten koskaan olisi niin varomaton, että heittäisin yltäni villavaatteet", sanoi Hovelsen, vaikka läähätti ja hikoili lämpimässä.
"Laittakaa kahvitarjotin järjestykseen, ystävä hyvä. Rouva juo kahvinsa sängyssä, sillä he syövät aamiaista myöhään", sanoi Hovelsen. "Voitteko laittaa hyvää vetokahvia? Täällä käytetään vain sitä?"
"Sellaista pahaa katkeraa, joka vuotaa pienen pussin läpi? Sellaista me myöskin saamme serkkuni luona. Mutta me käytämme keittokahvia, sillä se on näkyisämpää."
"Minustakin vetokahvi on huonompaa. Se painostaa rintaa", sanoi
Hovelsen tuttavallisesti. "Itsellemme me muuten kyllä keitämmekin."
Petra laittoi tarjottimen valmiiksi, ja kun Hovelsen oli pukeutunut, opetti hän Petraa valmistamaan kahvia rouvan maun mukaan ja näytti hänelle, missä pöytäliinat, lasit ja kupit olivat.
"Nyt te voitte kastella kukkaset", sanoi Hovelsen. Ja Petra täytti ruiskun toisensa jälkeen ja kaasi kaikki ruukut niin täpösen täyteen, että vesi pulppuili alusastiain reunojen yli.