Petra sai tarvitsemansa tiedot, sieppasi hattunsa ja juoksi ulos. Leipurinpuodissa kävi kiusaus liian suureksi, vaikka hän oli päättänyt säästää omia rahojaan, ja hän tuli ulos sieltä syöden omenakakkua. Hän sattui aivan kolmea nuorta herraa vastaan.
"Kas", huusi yksi heistä hämmästyneenä – tervehti ja punastui.
"Kiitos viimeisestä", nyökäytti Petra ohimennessään.
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kuuli nopeita askelia takanaan.
"Hyvää päivää, neiti. Niin, miksikähän sanoisimme sitä, että satuimme yhteen tänään taas?"
"Kaitselmukseksi", ehdotti Petra – "siksi Maren olisi sitä sanonut."
"No, miten tulette toimeen helpossa ja miellyttävässä paikassa? Kenen luona te olette?"
"Hyvin vain", vastasi Petra luottavasti. "Hän on nimeltään maaherra
Tuesen ja on sairas. Hänen luonaan minä kai olen."
"Eikö muuten rouva ole tärkein nuorille neideille, joilla on helpot ja miellyttävät paikat?"
"Rouva ei pidä minusta", sanoi Petra avomielisesti, "mutta ehkä hän muuttaa mieltään."